Karjalan kannaksella, osa 3/3

Sellanen ol' Viipuri

Viipurin linna.

Kylläpä aika on päässyt vierähtämään, mutta jospa nyt viimein saattaisin tämän tekstisarjan loppuun. Eli Lottaperinneliiton tämän kesän reissun viimeiset kaksi yötä vietimme Viipurissa, jonne saavuimme alkuillasta. Pääsimme suoraan päivällispöytään Punaisenlähteentorin vieressä sijaitsevaan hienoon Marco Polo -ravintolaan, joka oli ehdottomasti reissumme paras ruokapaikka. Vasta syötyämme jatkoimme kohti Kauppatoria ja Salakkalahtea, jonka rannassa majapaikkamme hotelli Victoria sijaitsi. Victoria olikin miellyttävä tuttavuus, jota voi lämpimästi suositella muillekin Viipurissa matkaileville yöpaikaksi. Saimme ystävällistä palvelua ja huoneet olivat oikein siistit!

Alkuruoaksi nautimme  herkullista kurpitsakeittoa.

Jälkiruokana tarjoiltiin suussa sulavia jättikokoisia vaniljatäytteisiä croissanteja.

Ilta oli aurinkoinen ja lämmin, joten päätimme käyttää sen hyväksemme ja lähdimme vielä katselemaan hieman hotellin ympäristöä. Kauppatorin laidalla kun oltiin, olivat tietysti Pyöreä torni ja Kauppahalli heti ensimmäiset nähtävyydet, joilta jatkoimme iltakävelyä rantabulevardia pitkin linnalle ja Torgils Knutssonin, Viipurin linnan perustajan, patsaalle. Päivä oli ollut pitkä, eikä muutenkaan kiinnostanut jäädä odottamaan iltahämärää, joten käännyimme Torgilsin patsaalta takaisin hotellille päin. Ennen matkaa olin selaillut Pekka Kantasen ja Mikko Mäntyniemen Aikamatka Viipuriin -kirjaa ja oli hauska tunnistaa paikkoja, joita kirjassa oli esitelty. Kirjassa on monesta paikasta sekä vanha että uusi kuva, joista voi vertailla kaupunkikuvan muuttumista vuosien varrella. Kirjan mukaan katumaisemaa Vesiportinkadusta, nykyisestä Vodnoi zastavysta, ja kellotornista on luonnehdittu Suomen kauneimmaksi, mutta nyt näin ei voi enää sanoa parhaalla tahdollakaan, enkä nyt puhu siitä kenen mailla maisema sijaitsee, vaan siitä miltä se tällä hetkellä näyttää. Onneksi kuitenkin näimme näiden parin päivän aikana paljon myös asioita, joissa näyttää tapahtuneen selkeää parannusta ja halua houkutella meitä suomalaisia ja muitakin turisteja tähän historialliseen kaupunkiin.

Salakkalahti.

Torkkeli Knuutinpojan tori ja itse Torkkeli (Torgils Knutsson), sekä toria "vartioivat"
Suomen kaudelta säilyneet naispatsaat (alla).

Venäjällä kaikki on suurta - myös rakkaus?

Entinen Vesiportinkatu ja tuomiokirkon torni.
Kulmassa rapistunut Alice Hackmanin talo.

Torstaina 12.6. vietettiin Venäjän päivää, mikä tarkoitti vapaapäivää useille venäläisille. Me aloitimme kuitenkin päivämme suunnitellusti ja poikkesimme heti aamiaisen jälkeen katsastamassa kauppahallin tarjonnan. Emme kuitenkaan tehneet mitään hankintoja, mutta tulipahan nähtyä sekin paikka. Yhteinen ohjelma alkoi venäläisoppaan johtamalla kaupunkikiertoajelulla. Kuulimme nähtävyyksien esittelyn lomassa esimerkiksi sellaisen ilahduttavan asian, että tämän päivän viipurilaiset olisivat halukkaita vaihtamaan takaisin vanhoja historiallisia kadunnimiä, jotka vaihdettiin kolmen päivän aikana heti sodan jälkeen, mutta vaikeutena on venäläisille asukkaille hankalat sanat. Opas epäili, että tulevaisuudessa ratkaisuna olisi jonkinlaisia kompromisseja kadunnimien suhteen.

Kiertoajelu päättyi Alvar Aallon suunnittelemalle Viipurin kaupunginkirjastolle, joka on vasta hiljattain saatu kunnostettua. Se ehti rapistua jo pahasti sotien jälkeen, mutta onneksi tämä funkkisarkkitehtuurin helmi on nyt kunnostettu ja nykyviipurilaisillekin ylpeyden aihe. Itse en välttämättä ole aina niin innostunut Aallon töistä, mutta täytyy sanoa, että Viipurin kirjasto on todella upea paikka aaltoilevine koivukattoineen ja lukuisine sokkeloineen. Voitaisiinko Suomenkin puolelle rakentaa tällainen kirjasto seuraavan kerran johonkin kaupunkiin ollaan rakentamassa uutta kirjastoa? Kirjaston pihaa vartioi tuttu näky kolmesta suomalaisestakin kaupungista. Jussi Mäntysen komea hirvi nimittäin on myös Lahdessa, mistä se on itselleni tuttu jo lapsuudesta, sekä Turusta ja Helsingistä. Mäntysen patsaat ovat ehdottomasti yksiä suosikkejani!

Alvar Aallon kirjaston pienoismalli.

Kirjaston kaunis aaltoileva katto.

Kaunis puinen kaide.

Jussi Mäntysen upea hirvipatsas kirjaston vieressä.

Kirjaston jälkeen meille oli varattu hieman vapaata aikaa kaupungilla, jonka olisi voinut käyttää esimerkiksi lounasruokailuun, mutta koska halusimme päästä käymään sekä ruoka-, että lelukaupassa, jotka kiertoajelulla bongasimme, jätimme omatoimiset ravintolavierailut toisille ja suuntasimme taas Punaisenlähteentorin suuntaan. Ulospäin lelukaupasta ei osannut juuri mitään päätellä, mutta sisällä paljastui melkoisen kattava valikoima kaikenlaisia leluja, vaikka itse putiikki olikin suhteellisen pieni. Sisko K:n kanssa päädyimme tietysti nukkehyllylle, missä oli pitkä rivi juhlapukuisia Kurhneja (tosin venäläisellä kauppanimellä "Sonya Rose") tavanomaisempien Monster High -nukkejen ja muiden joukossa. Nuket olivat erinomainen löytö, sillä meillä molemmilla sattui jo entuudestaan olemaan muutama Kurhn, mutta niitä ei ainakaan tällä hetkellä saa Suomesta kuin ehkä sattumalta esim. Huuto.netistä. Tyytyväisinä kotiinviemisistä kävimme vielä viereisessä ruokakaupassa hakemassa lounaseväät ja joitakin tuliaissuklaita yms. kotimiehille.

Hyllyn täydeltä nukkeja.

Tätä herkkua (kondensoitua maitoa tietysti) olisi saanut tällaisissa
sopivan kokoisissa pakkauksissakin, vaan sitten olisi ehkä pitänyt olla kylmälaukku
mukana kotiinkuljetusta varten. ;)

Yrjö Liipolan Metsänpoika-patsas Torkkelinpuistossa.

Syötyämme eväät hyppäsimme hotellilta taas bussimme kyytiin ja menimme käymään Viipurin taidemuseossa, jonka jälkeen pääsimme parin jonotuksen jälkeen kiipeämään Viipurin linnan torniin katselemaan maisemia. Hieman ahdasta tornissa oli, vaikka väkimäärää näytettiinkin säännösteltävän, mutta hyvin pääsimme näkemään maisemat joka suuntaan ja välillä aurinkokin pilkahteli esiin. Suurin osa porukasta jättäytyi torniin kiipeämisestä pois, joten valitettavasti meille ei jäänyt aikaa käytännössä muuhun kuin jonottamiseen ja pikaiseen visiittiin tornissa. Äiti lähti jo edeltä bussille toisten perässä, kun me siskokset teimme vielä pikaiset, ja pakolliset, magneettiostokset ja juoksimme sitten muut kiinni.

Maisemia linnantornista. Vasemmalla tien päässä näkyvä vaalea rakennus on hotelli Victoria.

Linnalta lähdimme vielä tutustumaan kuuluisaan Monrepos'n puistoon, vaikka sää alkoi näyttää siltä, että pian tulisi vettä. Jonkinlaisen reitin ehdimme kuitenkin kävellä puistossa ennen ensimmäisiä sadepisaroita ja pääsimme suunnilleen kuivia takaisin bussille. Puistoon oli saapunut paljon paikallisia viettämään vapaapäivää, mutta luulen kyllä, että puisto on ollut ennen sotia huomattavasti paljon viehättävämpi. Valitettavasti emme ehtineet nähdä ollenkaan kaikkia eri kohteita, mitä puistossa olisi ollut, mutta leijonapatsaan sentään pääsimme kuvaamaan. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä Ludwigsteinin perhehauta hautasaaressaan, mutta sinne vienyttä köysillä vedettävää lauttaa ei tietenkään enää ole olemassa, eikä puiden takaa näkynyt suuresta haudasta mitään. Myös Neptunuksen temppeli ja Sylmian lähde olisivat olleet omalla toivelistallani, vaikka Narkissos-patsas lähteeltä onkin tietysti kadonnut. Sitä en sitten tiedä  millä ihmeellä nuo kohteet puistosta ylipäänsä olisi osannut etsiä...

Talvisodan jälkeen särjetty Gunnar Finnen suunnittelema
Suomen leijona -patsas lojuu Monrepos'n puistossa.

Pääsemättömissä oleva Ludwigsteinin hautasaari.

Viipuri-päivän illallinen meille oli järjestetty itseoikeutetusti Pyöreässä tornissa, mutta valitettavasti on pakko sanoa, että Torni oli melkoinen pettymys, etenkin edellisiltaisen Marco Polon jälkeen. Ravintolasalin seinissä näkyi toki tornin historiasta kertovia seinämaalauksia, mutta taustamusiikkina soinut, ilmeisesti venäläisiä itseään miellyttävä, diskojumputus ei mielestäni paikkaan sopinut ollenkaan. Kaiken kukkuraksi keskelle salin kattoa oli tuotu tyylittömyyden kruunaava diskopallo ja värillisiä spottivaloja. Alkukeitto oli kuitenkin ihan hyvän makuista. Pian ruoan jälkeen meidän seurueemme irrottautui muusta porukasta ja paineli torin poikki hotellille lepäilemään.

Pyöreän tornin kaalialkukeitto smetanalla. Varsinaisessa pääruoassa ei sitten
juuri ollutkaan kehumista.

Ravintola Pyöreän Tornin seinämaalauksia.

Perjantaina lähdimme heti aamiaisen jälkeen hotellilta katsastamaan muutaman taistelupaikan, joiden jälkeen jatkaisimme suoraan tulliin ja takaisin koti-Suomeen. Ensimmäisenä pysähdyimme Tali-Ihantalan suurtaisteluihin liittyvällä Portinhoikan muistomerkillä, joka muuten  on rakennettu vanhoista (suomalaisten) talojen kivijaloista.  Oppaamme Sampo kertoi muistomerkillä jälleen pitkät pätkät mielenkiintoisia sotajuttuja. Myöhemmin tuli mieleen, että paras olisi ollut, kun olisi ollut jonkinlainen tallennusväline mukana, niin olisi saanut kunnolla kaikki tarinat muistiin. Mieleen jäi kuitenkin esimerkiksi aiemmalla matkalla mukana olleen sotaveteraanin kertomus siitä, miten vaikea Ihantalaan oli saada tuotua panssarivaunuja. Telat oli pitänyt irrottaa ja kaikki vaunussa olleet reiät täyttää sammaleella umpeen joen ylityksen ajaksi. Tarinaa kertonut veteraani oli itse ollut vaunussa kuskina ja kiipeillessään vaunun päällä oli aina näkynyt venäläisille, jotka tietysti olivat kovasti häntä silloin tulittaneet. Perille kuljetus oli kuitenkin päässyt.

Portinhoikan muistomerkki venäläiskukituksineen.

Varsinaisella Ihantalan muistokivellä meitä odotti ison Suomen lipun kanssa pari iloista peräkonttikauppiasta. Pulloja ja suklaata oli kaikenlaisia. Sampon kanssa sovimme kuitenkin, että ensin hoidetaan sotatarinoinnit ja kauppoja hierotaan vasta sitten. Kiersimme siis ensin katsomassa muistokivenä toimivan siirtolohkareen, jonka etu- ja takapuolelle on kaiverrettu muistokirjoitukset, sekä kiven takana sijainneen entisen hautausmaan paikan. Alueella on monia valtavia siirtolohkareita, joiden takana ja allakin miehet ovat suojautuneet viholliselta. Reippaana tyttönä sisko K testasi tunnettua suojapaikkaa erään lohkareen alla, mutta ei se kuulemma kovin miellyttävää ollut. Millaista se sitten onkaan tosipaikassa ollut kun kiven alle on joutunut änkeämään monta sotamiestä kerralla?

Ihantalan taisteluiden muistokivi.

Ihantalassa kävimme vielä vähän matkan päässä entisellä kirkonpaikalla ja sen peräti hoidetulla muistomerkillä ennen kuin jatkoimme "Kasakkakiven", eli Tienhaaran taistelujen muistolaatan kautta kuulemaan Tienhaaran taisteluista korkean sillan kupeeseen veden ääreen. Taliin emme edes yrittäneet, sillä seurueella oli tietoa, että Taliin johtava tie on nykyisin niin huonossa kunnossa, ettei sinne pääse ajamaan. Saimme kuitenkin näiden kuluneiden muutaman päivän aikana taas nähdä useita muita mielenkiintoisia kohteita. Toivottavasti kiinnostus omaan historiaamme säilyy meillä nuoremmilla polvilla jatkossakin ja ehkä joku vielä tulevaisuudessakin käy näitä kuuluisia paikkoja katsastamassa. Meille oli kuitenkin ensiarvoisen hienoa tälläkin matkalla saada kuulla kaikenlaisia juttuja kyseisistä kohteista, ja aina välillä vähän muistakin asioista, sotatieteiden kunniatohtorin, eversti Sampo Ahton kertomana.

Kasakkakivi.

Tienhaaran taistelupaikkoja korkean sillan kupeessa.