Jouluisia nukkeja ja siskolle joulunukke 2014

Viime vuonna tuli tehtyä juuri joulun alla varsin mukavasti nukkelöytöjä, ja kun postikuluistakin oli hyviä tarjouksia, niin tulihan niitä sitten hyödynnettyä. Sopivasti löysin mm. The Hearts Family -äidin alkuperäisissä punaisissa vaatteissaan juuri kun edellisenä päivänä olin sattunut mainitsemaan, että sellaisen kun jostain löytäisin. Toinen jouluteemaan sopiva puku kotoa löytyi jo valmiiksi ja lopulta päädyin valitsemaan 80-luvun alun Fashion Play Barbien kunnostettavaksi ja puettavaksi kyseiseen pukuun Herttas-äidille kaveriksi.

2013 olin askarrellut Moxie Teenz -Melroselleni tonttulakin huovasta ja pumpulista, ja nyt viime jouluksi tein toisen samanlaisen tietysti myös hänen herraseuralaiselleen Gavinille. Myös ainokainen Ellowyneni sai oman lakkinsa. Haaveilin kovasti, että meillä olisi ollut jokin sopiva paikka kotona, jonne olisin voinut tehdä paremmankin jouluasetelman pienestä joulukuusesta ja sopivista nukeista, mutta, lähinnä kai kissojen takia, se jäi vielä toistaiseksi haaveeksi ja tyydyimme sisko K:n kanssa vain ottamaan nukeista kuvia.

Jouluisen kuvauspäivän satoa: Ellowyne joulutunnelmissa.
Kuva: K

Viime jouluna mietin myös kovasti joululahjoja. Tietysti halusin niitä antaa, mutta tuntui tyhmältä, että olisi hankkinut jotain turhaa tavaraa lisää toisten nurkkiin, etenkin kun olemme nyt koko porukka yrittäneet ennemminkin päästä kaikenlaisesta turhasta kamasta eroon viemällä sitä myyntiin kirpparille, kierrättämällä Fidan keräyslaatikkoon tai taloyhtiön kierrätyshuoneeseen ja viemällä kaikenlaista roinaa ihan roskikseen ja paperinkeräykseen ym. Joku tietysti voi olla sitä mieltä, että myös nukkejen haaliminen on turhan tavaran hankkimista, mutta itselleni se on hyvin mieluisa ja mielihyvää tuova harrastus ja koska myös K keräilee nukkeja, keksin apinoida The Bdoll -nukkefoorumilta joulunukkeidean K:n joululahjaan.

Tässä tapauksessa joulunukke tarkoitti, että etsin hommaan soveltuvan nuken, joka löytyi Huuto.netistä, tuunasin sen mieleisekseni ja käärin sen siskolle pakettiin. Idea tosin vähän muuttui matkalla, mutta lopputulokseen olen yhtä kaikki varsin tyytyväinen, etenkin kun ottaa huomioon, että en ole ihan tällaisia juttuja ennen tehnyt. Löytämäni nukke oli siis Marvel Comicsin hyväkuntoinen vuoden 1997 Black Cat -nukke ilman vaatteita.

Marvel Comics Black Cat ennen "muuttumisleikkiä".

Ensin ajattelin tehdä nukesta vähän Cruella de Vil -tyylisen tympeän tädin, mutta koska en ole mikään nukenvaateompelija, eikä minulla ole edes ompelukonetta, vaatteiden teko tuntui jokseenkin hankalalta hommalta. Onneksi löysin sattumalta kirpparilta kasan ohuita mustia nahanpalasia ja ajattelin kokeilla olisiko vaatteiden tekeminen nahasta yhtään miellyttävämpää kuin kankaasta. Ainakaan nahka ei purkaudu samalla lailla ja onpahan astetta coolimmat vaatteet leidillä kun ovat oikeaa nahkaa. Valmiita kaavoja ei ollut, mutta yrittämällä, sovittamalla ja muutamaa vanhaa vaatetta apuna ja mallina käyttäen asu lähti rakentumaan.

Black Catin topin pistelyä ja sovittelua.

Hah! Se onnistui!
Toppi kiinnitetään solmimalla niskan takaa omista vaatteistani leikatuilla ohuilla nauhoilla,
joita uusissa vaatteissa on henkariin ripustamista helpottamaan.
Leikkaan kyseiset nauhat yleensä aina irti ja laitan talteen tällaisia tarpeita varten.

Topin palasten leikkelystä jäi sopivat suikaleet,
joista sai solmittua rannenauhat.
Taustalla hamekaavoja.

Hameenpalaset valmiina pisteltäväksi yhteen.
Halusin tehdä minihameen, jotta Katin lihaksikkaat jalat jäisivät näkyville.

Varsinainen puku valmiina.

Saatuani tehtyä Black Catin vaatteet valmiiksi, ajatus tyssäsi hetkeksi aikaa, sillä nukelle piti mielestäni keksiä myös jonkinlaiset jalkineet. Mitään valmiita Barbien kenkiä oli turha ajatellakaan, sillä sen verran isommat tämän nuken jalat ovat, eivätkä ihan mitkä tahansa kengät olisi asun tyyliin sopineetkaan. Olisin halunnut pitkävartiset nahkasaappaat, mutta miten ja mistä saappaisiin saisi pohjat ja korot, jos sellaisia alkaisi väsätä itse? Päätin pitää tuumaustauon ja laitella samalla itselleni kuntoon Herttas-äidin ja joulu-Barbien, sekä vielä Katin hyvästä kunnosta huolimatta laittaa myös sen pesulle.

The Heart Family Kiss & Cuddle -äiti
siinä kunnossa missä sen sain.

Kuka ei kuulu joukkoon?
Sievät naiset sekä yksi amatsonikissa odottamassa pesua.

Katti vedenneitona.
Vuorossa saippua-, shampoo- ja hoitoainekäsittely.

Kissathan eivät tunnetusti pidä vedestä. Eivätkä itseään alempiarvoisesta seurasta?

Kaikki nuket olivat jo valmiiksi niin hyvässä kunnossa, että paljoa ei niiden hyväksi tarvinut edes tehdä. Tavallinen hiustenpesu ja tietysti hiusten asettelu ja jakauksen esiinkaivaminen olivat jotakuinkin riittävät toimet. Fashion Playn hiusten latvat olivat hieman kuivuneet, joten aseteltuani hiukset muuten haluamallani tavalla, hieroin niihin vielä hieman hiusvahaa. Lisäksi korjasin hänen kulahtaneet huulensa uudella punaamisella.

Barbien latvakiharoiden viimeistely hiusvahalla.

Valmiiksi puunatut kaunokaiset.
Fashion Play Barbiella päällään jouluinen Fashion Avenue -puku (1997).

Lämmintä joulutunnelmaa.

Edelleen ongelmoidessani Katin puuttuvia kenkiä, maalasin hänen häijyyn naamaansa vähän lisämeikkejä. En tiedä olisiko vanha maali pitänyt välttämättä poistaa ensin, mutta koska se oli hyvässä kunnossa, ja olen muutenkin vasta kerran kokeillut koko naaman uudelleenmaalaamista, päätin vain jatkojalostaa alkuperäisiä maalauksia. Aikataulukin kun oli tässä projektissa varsin rajallinen.

Alkuperäiset silmänrajaukset olivat osittain hieman puutteelliset,
joten korjasin ja samalla paksunsin rajauksia.
Naisellisuuden lisäämiseksi tein vielä parit ripset silmänurkkiin.

Huulia varten ei kotona ollut kuin yksi varteenotettava punainen,
mutta mielestäni se on alkuperäistä pinkkiä parempi vaihtoehto.
Kokeilin maalata myös kynnet samalla värillä.

Aika alkoi lopulta käydä sen verran vähiin kenkien suhteen, että oli vain pakko alkaa värkätä jotain, vaikka aloittaessa ei juurikaan ollut käsitystä millainen lopputulos tulisi olemaan. Onneksi nahka on todellakin suhteellisen mukava materiaali taivutella ja testailla, joten jonkinlaiset töppöset sain kasaan.

Mittailua, piirtelyä, sovittelua...

Ensimmäinen nahkatöppönen valmiiina.
Älysin sentään piirtää kaavat paperille toista varten.

Nuken hiukset olivat pesun jäljiltä niin kiiltävät, että halusin jättää ne sellaisikseen, joten loppujen lopuksi suhteellisen hyvin onnistuneen tossuoperaation jälkeen ei jäljelle jäänyt enää kuin sopivan paketin väsääminen, johon käytin aiemmin matkalta ostamamme espanjalaisen Nancy-nuken vanhaa laatikkoa. Hieman huterahan tuo laatikko oli, mutta laatikko kuitenkin.

Täytyy sanoa, että kaiken kaikkiaan olen
lopputulokseen varsin tyytyväinen.

Nuken vartalo on kyllä huippu!

Amatsonikissa hempeässä joulupaketissaan.
Toki tähän käärittiin vielä (kierrätettyä) lahjapaperia päälle
ennen pukinkonttiin tipauttamista.

Olinhan minäkin ilmeisesti ollut kiltti viime vuonna, sillä en jäänyt nukeitta jouluna itsekään. Siskoilta tuli kirpparilöytönukkeja sekä hieno ja hyväkuntoinen vanhantyylinen Cool Collecting Barbie, jolla oli mukanaan vieläpä alkuperäinen peli nappuloineen ja pelilautoineen. Mies sen sijaan oli ollut tarkkakorvaisena nukkehaaveideni suhteen ja oli hankkinut ehkä eniten haaveilemani nuken, eli Barbie Silkstone Milan. Nukke on niiiiin ihana! Hauskana yllätysbonuksena pikkupaketista löytyi vielä Real Madridin James Rodríguez -ukkeli, joka aiheutti hyvää hupia paketista paljastuttuaan. Toistaiseksi suosikkikolumbialainen odottaa vielä lopullista sijoituspaikkaansa paketissaan, sillä nukkevitriini ei taida tälle hepulle olla se paras mahdollinen paikka...

Pet Doctor Barbie (1996), Fun To Dress Barbie (1987), Cool Collecting Barbie (2000),
Barbie Silkstone Mila (2011) sekä pikku-James.

The Deeper The Love

Parisen viikkoa sitten kasaribiiseistä ja mielenkiintoisista aikakauteen liittyvistä keskusteluista alkunsa saanut suhteemme sinetöitiin viehättävässä Ulvilan keskiaikaisessa kirkossa sukulaisten ja ystävien ympäröimänä. Päivä oli kaunis ja jätti meille paljon hienoja muistoja, vaikka aika kuluikin kuin siivillä. Millään en olisi raaskinut riisua kaunista valkoista pukua juhlan päätteeksi, vaan tottahan toki juuri tuo kaikki ainutkertaisuus on tärkeä osa nän ainutkertaista elämäntapahtumaa ja onneksi meille jäi päivästä iso kasa ihania muistoja!

Siskoni K tekstasi juhlavieraiden nimet paikkakortteja varten.

Viimeiset pari viikkoa ennen häitä olivat enemmän ja vähemmän täynnä kaikenlaista puuhaa alkaen karjalanpiirakkatalkoista, joihin osallistuimme tietysti molemmat sulhasen kanssa. Sulho osoittautui talkoissa synnynnäiseksi rypyttäjämestariksi ja muutenkin perinneherkkutalkoot oli varsin hauska kokemus. Pieniä viime hetken mutkiakin matkaan tuli, niin kuin tietysti kuvioon oikeaoppisesti kuuluukin, mutta onneksi lähipiiristä löytyi pelastavia enkeleitä, ja saimme hääkukat hankittua sekä -kakun kasattua kunnialla kahvipöytään. Siskoni K oli luvannut sitoa kimppuni, mutta emme saaneet kukkia sieltä mistä olimme suunnitelleet, mutta onneksi kaasoni keksi pikaisesti varasuunnitelman ja saimme heti seuraavana päivänä oikein kauniit kukat ja lisäksi erittäin hyvää palvelua eräästä kukkakaupasta toiselta puolen kaupunkia. Kakuntekijä puolestaan soitti epätoivoisena juuri pari päivää ennen häitä ja kertoi sairastuneensa, eikä uskaltanut koskea jo etukäteen tekemiinsä kakkutarpeisiin. Onneksi pikkuserkkuni A, hänen miehensä M sekä molemmat siskoni olivat kaikki tulossa juhlapaikalle jo edellisenä iltana ja A, joka harrastaa kakkuja muutenkin, lupasi tehdä kakun valmiiksi. Siitä kiitos hänelle, sekä tietysti sille, joka näitä hienoja pelastuksia ja yhteensattumia järjestää!

Pitkäaikainen ystäväni T järjesti meille kakuntekijän, joka pahaksi onnekseen sairastui juuri ennen häitä.
Onneksemme tämä oli kaukaa viisas ja oli valmistanut kaiken hyvissä ajoin etukäteen valmiiksi
ja pikkuserkkuni A pelasti loput.
Kuva: Pertti Simi

Siskoni toimivat juhlassa virallisina boolinsekoittajina, ja ennen häitä valmistimme
pienen koe-erän mojito-boolia, jonka maun totesimme varsin raikkaaksi ja  juhlakelpoiseksi.

Pääsimme valmistelemaan juhlapaikkaa jo hyvissä ajoin perjantaina ja lähdimme yhdessä sulhasen ja kaason kanssa kohti Ulvilaa sateisena aamupäivänä auto täynnä pakaaseja. Onneksi saimme paljon apuväkeä, kun vanhempanikin ajelivat Ulvilaan auttamaan ja toivat samalla mukanaan kaikenlaista tarpeellista tavaraa alkaen valtavista puulaatikoista täynnä laina-astioita. Illansuussa myös A, M ja siskoni saapuivat paikalle ja pääsivät kukin hommiinsa, jotka tosin kuulemma venyivät pitkälle yli puolenyön...! Vaikka emme me itsekään sulhasen ja kaason kanssa kovin aikaisin nukkumaan päässeet. Saunan jälkeen ehdin vielä hyvin kuulla kello kahden lyönnit ennen kuin uni tuli.

Värikkäät häärakeet.

Lahjapöydän koristeeksi otettiin tietysti mukaan juhlakuntoon sonnustettu
Moxie Teenz -pariskunta Gavin ja uuden hiuslookin saanut Melrose.
Kuva: Markku Simi

Hääaamu valkeni kauniin aurinkoisena ja iloksemme saimme aamusta alkaen aivan täydellisen hääilman! Ei voi muuta sanoa, kuin että ilma oli todellakin juuri niin kaunis kuin oli etukäteen tilattu! Tämä oli erityisen ilahduttavaa siksi, että olimme ajatelleet, että hääkuvat otettaisiin kirkon pihapiirissä ennen vihkimistä. Aamun ohjelmaan ei kuulunut onneksi enää muuta kuin laittautuminen ja kun sekin hoitui osaltani niinkin helposti, että vain istuin tuolissa keskellä sulhasen kotitalon olohuonetta, oli aamu käytännössä täysin stressitön. Meikkaaja-kampaaja kun löytyi niin sanotusti omasta takaa ja oli ollut matkassamme jo edellisesta aamupäivästä alkaen. Kiitos erittäin onnistuneista kampauksesta ja meikistä kaasolle!

Kuvaukset sujuivat rennosti Ulvilan kauniin keskiaikaisen kirkon pihassa ja sen lähiympäristössä. Meikkauksen aikana aamulla vatsanpohjassa oli ehtinyt nipistää vain pari kertaa ja suurimmillaan jännitys taisi olla juuri ennen vihkimistä kun suntio avasi kirkkosalin ovet ja kaikkien salissa olevien katseet kääntyivät meitä kohti. Asehuoneessa odotellessamme emme ehtineet paljoakaan jännittää, kun kertasimme siellä pienille morsiusneidoille seremonian kulkua. Neitojen tosin piti alunperin mennä penkkiin istumaan äitinsä kanssa, mutta tottahan toki he halusivat tulla eteen seisomaan ja hienosti he siellä seisoivatkin, vaikka pienemmällä oli kivikin kengässä! Kävelemisestä alttarille tai alttarilla olemisesta en voi paljoakaan sanoa muistavani, mutta niin kai sen on vähän tarkoitus mennäkin. Vai muistaako joku omista häistään mitä pappi puhui? Tosin huvitusta, ja hieman ihmetystä vieraiden keskuudessa, aiheutti muutama ylimääräinen yhteinen vuosi historiassamme, jotka jotenkin olivat eksyneet puheeseen.

Kohta se on menoa!
Kuva: Markku Simi

Vieraita odottamassa kirkkosalissa.
Kuva: Markku Simi

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Kuva: Markku Simi

Vihkimisen jälkeen saimme kellotapulin nurkalla ryöpyn ohrahelmiä päällemme ennen astumista hääautoomme. Niitä onkin sitten auton lattialla edelleen ja löytyi niitä häiden jälkeen kotoakin, kun osa oli uponnut hääkimppuun syvälle ruusunterälehtien väliin! Hääautoksi valitsimme ensin toisen auton, mutta jossain vaiheessa keksimme, että olisi hauskaa käyttää hääautona omaa 90-luvun alun Corollaamme. Siitä nyt sitten voi olla montaa mieltä kuinka upea hääautomme oli, mutta hauska se ainakin oli, ja sopi meidän tyyliimme varsin hyvin. Kirkolta lähtiessämme kuskina ja apukuskina toimineet siskoni soittivat vielä vanhasta kasettisoittimestani Bon Jovin Keep The Faithia, tarkoin valitulta aikakaudelta tarkoin valittua kappaletta, jolla on oma osansa historiassamme. Juhlan muukin musiikki oli tietysti 80-luvun ja 90-luvun alun musiikkia tai sen aikakauden tyylistä uudempaa musiikkia: ensin taustamusiikkina rauhallisempia kappaleita ja illasta vaihdoimme soimaan rokkilistan.

Siihen tiivistyy kaikki.
Kuva: Markku Simi

Meidän hääautomme perässä ei voinut roikkua mitään muuta kuin tyhjiä kahden litran Pepsi Max -pulloja.
Kuva: Pertti Simi

Muutamia ohrahelmiä Corollan takapenkillä.

Hääjuhla Ulvilan nuorisoseurantalolla oli oikein onnistunut ja ainakin meillä itsellämme oli oikein hauskaa. Apukäsiksi olimme saaneet siskojeni harrastusten kautta vanhan kotikaupunkini karjalaisen nuorisoseuran väkeä ja he olivat tuoneet mukanaan ruoaksemme herkullista keittoa, jota tarjoiltiin ulkona suoraan tykistä keittiön lisäksi. Keiton kanssa tarjoiltiin sulhasen äidin leipomaa saaristolaisleipää sekä paikallisia sämpylöitä. Kaikista mutkista huolimatta sokerimassapäällysteistä kinuski-puolukkakakkua oli erittäin onnistunutta ja herkullista ja kakun lisäksi tarjolla oli erilaisia kuivakakkuja ja keksejä. Iltapalaksi oli luvassa myöhemmin illalla vielä lihapullia, salaattia ja niitä talkoovoimin tekemiämme karjalanpiirakoita ja munavoita.

Kakkupariskuntakin oli yksi hyvistä löydöistämme hääjärjestelytaipaleemme varrella.
Kuva: Pertti Simi

Hieman lisää ehostusta ja juhla jatkuu.
Kuva: Pertti Simi

Sisko K:n sitoma kaunis morsiuskimppu.
Kuva: Markku Simi

Olimme tietoisesti halunneet, että päivään ei yritetäkään mahduttaa kovin paljoa ohjelmaa, joten ruokailun ja kahvin lisäksi meille oli järjestetty ainoastaan perinteinen kenkäleikki, jonka juonsi seremoniamestarimme pikkuserkku A. Vieraiden ilonpidosta päättelimme, että vastasimme jatkuvasti päin mäntyä, mutta yllätykseksemme vastasimme miltei kaikkiin kysymyksiin samalla tavalla. Johan näillä vastauksilla olisi ennen vanhaan yksi Tuttu Juttu voitettu! Mielettömimmän ja uskomattomimman yllätyksemme saimme lahjaksi siskoiltani ja A:lta kun he heijastivat seinälle aivan huikean tekemänsä Baywatchin kakkostuotantokauden alkutunnusparodian, jonka he olivat kuvanneet pääsiäisenä Yyterissä. Baywatchilla on ollut nimittäin varsin suuri osa meidän tarinamme alkutaipaleella. Emme mitenkään voineet arvata, että he todella olivat menneet kuvaamaan koko alkutunnuksen ja editoineet siitä meille dvd:n, vaikka aiheesta olikin vitsailtu jo paljon aiemminkin ja minä itse vielä viime hetkillä, kun kuvaukset oli jo kuvattu. Nyt on rima asetettu sen verran korkealle superyllätysten ja niiden toteuttamisen suhteen, että sitä ei hevin ylitetä! Kiitos vielä vuosisadan nauruista Rantavahdit!

Vieraiden selailtavana kiersi kokoamani valokuvakirja, missä oli kuvia meidän molempien
lapsuudesta alkaen sekä tietysti meidän tärkeimmät yhteiset muistomme.
Vieraskirjan virkaa toimittivat lapsuudesta tutut ystäväkirjat, joihin pyysimme kaikkia vieraita vastaamaan.
Kyllä me saimme monet hyvät naurut kun kotona luimme näitä vastauksia!

Häitä juhlittiin aamuun asti ja olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että saimme jäädä juhlapaikalle yöksi, ja että sinne meidän lisäksemme jäi pieni joukko muitakin juhlijoita, sillä olisimme jääneet paljosta huvista paitsi, jos olisimme lähteneet esimerkiksi hotelliin kesken kaiken. Serkkuni N jäi myös yöksi, vaikkei sitä ollut etukäteen suunnitellutkaan ja kaikessa luovuudessaan keksi vielä "HC-kenkäleikin" huvitukseksemme. Kyllä sai taas nauraa niin, että vatsaan sattui ja N itse nauroi niin, että tippui tuolilta. Muutenkin tuo loppuilta, vai pitäisikö sanoa yö, kruunasi hienon juhlamme ja jos nauramisella saa lisää elinvuosia, niin niitä ainakin tuli häistämme monia! Aamukuudelta kömmimme viimein iloisina ja tyytyväisinä patjoja ja nukkujia täynnä olevan lavan taakse pieneen takahuoneeseen ummistamaan silmämme hetkeksi ennen kuin nousimme hyvälle rääppiäisaamiaselle ja siivoamaan juhlataloa.

Halusimme oman näköisemme häät ja mielestäni onnistuimme siinä hyvin. Meillä oli onni saada apua monilta ihmisiltä ja siitä vielä kerran suuri kiitos kaikille. Kiitos tietysti myös kaikille vieraillemme, jotka omalta osaltaan olivat tekemässä juhlastamme sellaisen kuin se oli, eli rennon ja mukavan. Monia isoja ja pieniä onnistumisia mahtuu matkan varrelle ja osa hauskuudesta tuli nimenomaan siitä, kun palaset loksahtelivat paikoilleen välillä kuin itsestään ja onnistuimme löytämään, tai peräti saamaan vaikkapa maljakot lainaksi, tai ison kasan askartelutarvikkeita ja jopa hääpukuni varsin epätavallisella tavalla ja mutkan kautta. Mitään ei ole pakko tehdä niin kuin tapana on ja hassuiltakin tuntuvat ideat kannattaa toisinaan toteuttaa. Tai jopa aina. Tästä jatkuu meidän Rock of Ages!

Onnellinen morsian.
Kuva: Markku Simi

Sitä saa mitä tilaa

Kävimme tässä jokin aika sitten taas vaihteeksi Tallinnassa pyörähtämässä. Siellä onkin nyt tullut käytyä pienen ajan sisällä moneen kertaan. Viime vuonna kävimme Hra Een kanssa kahteen kertaan: ensin kesälomalla ihailemassa vanhaa kaupunkia ja kirkkoja (minä kun tykkään käydä kirkoissa ja ihan erityisesti ortodoksikirkoissa) ja sitten kävimme uudestaan marraskuun lopussa katsastamassa paljon puhutun joulutorin. Täytyy sanoa, että etelänaapuri on kovasti muuttunut edukseen siitä, kun siellä joskus vuosituhannen vaihteen aikoihin viimeksi kävin - saati sitten 90-luvun puolivälin, kun kuvaan kuului käydä Mustamäen torilla hakemassa piraattipaitoja ja -levyjä...! Etenkin kesäinen Tallinna on varsin viehättävä retkikohde. Ehkä nyt kuitenkin menee hetki ennen kuin taas uudestaan päätämme sinne matkata.

Aleksanteri Nevskin katedraali Toompealla.

Portaat Olevisten kirkon 124-metriseen torniin.

Kivihuoneen kuninkaallisen sininen
kiviseinävessa.

Gotthard Residents -hotellin mielenkiintoinen
kivikellarihuone Tallinnan vanhassa
kaupungissa.

Kirkontornista näkyy kirkkoja.

Pieniä savitaloja.

Tallinnan joulutorilla.

Tällä viimeisimmällä kerralla saimme matkaseuraksi pikkuserkkuni miehensä kanssa. Kävimme kiertelemässä ostoskeskuksia ja teimme tietysti löytöjäkin. Itseäni kiinnostivat erityisesti Tallinnan lelukaupat ja niiden valikoimat, sekä käsityöliikkeet. Löysinkin mukaani alennuksessa olleen Moxie Teenz Gavinin ja ihanaa 100%:sta villalankaa sekä erilaisia värikkäitä huovutusvilloja, joita sai mukavasti ostaa sellaisen palan kuin halusi. Yhteistä kieltä ei käsityöliikkeen myyjän kanssa löytynyt, mutta asiointi sujui mukavasti siten, että kumpikin puhui omaa kieltään ja ymmärsimme toisiamme vallan hyvin. Ystävällinen hymy puolin toisin auttaa jo kummasti!

Jossain käymistämme ostoskeskuksista ihailimme pikkuserkkuni kanssa Desigualin liikkeen näyteikkunoita,  mutta emme edes menneet käymään sisällä. Ajattelimme, ettemme kuitenkaan olisi raaskineet mitään ostaa, enkä muutenkaan ollut hankkimassa mitään vaatetta. Jokin noissa värikkäissä ja jokseenkin erikoisissa vaatteissa kuitenkin aina pistää silmään ja nytkin taisimme molemmat haaveilla, että joku Desigual-vaate olisi kiva omistaa. Tai vaikka laukku!

Olen parin viime vuoden aikana koettanut muuttaa tiettyjä asioita ajattelutavassani. Voisi sanoa, että monessakin tilanteessa vanha mottoni olisi kuulunut: "pessimisti ei pety." Vähitellen aloin kuitenkin miettiä toisenlaista ajattelumallia. Yritin saavuttaa yleisesti ottaen positiivisempaa lähestymistapaa asioihin mm. Positiivarien kautta, mutta jostain syystä se ei vielä sitä kautta onnistunut. Nyt näiden viime vuosien aikana olen törmännyt toistuvasti ajattelumalliin, jossa uskotaan, että "sitä saa mitä tilaa". Se tapa vain millä nuo "tilaukset" toimitetaan perille, saattaa olla yllätys. Joka tapauksessa jos uskoo, että epäonnistuu aina kaikessa, tulee taatusti kohtaamaan nimenomaan sitä epäonnea. Jos sen sijaan ajattelee, että elämä on oikeastaan aika mukavaa, on se sen mukavampaa jatkossakin. Ja kun oikein kovasti uskoo, että seuraavan kulman takana odottaa juuri sellainen puolisoehdokas, mitä on aina toivonutkin, sellaiseen tulee näemmä myös törmäämään. ;)

Melrose tapaa Gavininsa.

Rakkautta ensi silmäyksellä.

Arkielämässä toki on edelleenkin ajoittain vaikea muistaa välttää kaikenlaista kielteisyyttä ja sen kautta ajattelemista. Hauskoja isompia ja pienempiä muistutuksia positiivisen ajattelun voimasta tulee kuitenkin eteen jatkuvasti. Luin Ulvilassa käydessämme taas pinon erilaisia naistenlehtiä ja helmikuisessa Kodin Kuvalehdessä oli mielenkiintoinen haastattelu Pirjo Heikkilästä. Hän kertoo kuinka hänelläkin on ollut omat vaikeutensa päästä urallaan etenemään, sillä hän ei millään päässyt teatterikouluun, vaikka kuinka monta kertaa yritti. Toisaalta hän kertoi uskovansa vakaasti siihen, että jos jotain todella haluaa, sen myös saa, sillä universumi vastaa kyllä. Pirjo jatkaa: "Kaikki työunelmani ovat toteutuneet, mutta koulu ei ollut oikea tie."

Itse sain taas pienen muistutuksen toiveiden toteutumisesta ja "tilausten perille toimittamisesta", kun vajaa kaksi viikkoa Tallinnasta palattuamme kävin kirpparilla Pirkkalassa. Eräässä myyntipöydässä nimittäin roikkui ihan uudenveroinen geisha-kuvioinen Desigualin takki! Kaiken lisäksi tässä pöydässä kaikki tuotteet olivat -50%:n alennuksessa, sillä myyjä oli seuraavana päivänä tulossa hakemaan myymättä jääneet tavaransa kirpparilta pois. Pakkohan tuota takkia oli sovittaa ja sitten myös ostaa se, kun se jostain kumman syystä sattui olemaan vielä kaiken lisäksi omaa kokoani. Elävän elämän pieniä toteutuneita haaveita.

...ja takki takaa.

Takki edestä...