Aurinkoa Las Palmas de Gran Canarialla

Pulu poseeraa Playa de Las Canterasin hiekkarannalla.

Niin kauas kuin silmä kantaa, merta nähdä voin, käyn päivisin hiekkarantaa, Las Palmasissa... Irwin sen jo totesi ja tämä mielessämme varasimme viimein syksyllä jo jonkun aikaa suunnittelemamme häämatkan. Alun perin meitä ei todellakaan olisi kumpaakaan juuri vähempää voinut Kanariansaaret matkakohteena kiinnostaa, mutta kun vuosi sitten yllätimme itsemme varaamalla äkkilähdön lämpimään, valikoitui kohteeksi Lanzaroten Puerto del Carmen, ja tämän kokemuksen myötä jouduimme pyörtämään puheemme ja muuttamaan mieltämme ja ennakkoasenteitamme saarten suhteen.
Häämatkalta odotuksemme olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan: aurinkoa, merta, hiekkaa ja rentoutumista. Koska kuitenkin kyseessä oli häämatkan kaltainen erioisuus, valitsimme hieman normaalia paremman hotellin ja matkan kestoksi kaksi viikkoa. Puerto del Carmenissa olimme viettäneet niin sanotusti lähes pelkkää rantalomaa, joten nyt päätimme yhdistää rantaloman ja kaupunkiloman jos mahdollista ja Las Palmasissahan se onnistuu aivan loistavasti! Kaupungista kun löytyy sekä pitkä hiekkaranta rantabulevardeineen, että paljon ostosmahdollisuuksia, sekä vielä UNESCO:n listoillekin päässyt vanha kaupunki Vegueta katedraaleineen ja muine nähtävyyksineen.

Neljä vuodenaikaa.

Veguetan kaupunginosaa ja katedraalia vartioivat koirapatsaat.

Santa Anan katedraali Veguetan kaupunginosassa.

Katedraalin edustan koirapatsaat näkee kuvattuna mm. moniin postikortteihin.

Matka itsessään onnistui jopa yli odotusten, ainakin yli omien nukkeodotuksieni, mutta myös esimerkiksi säiden suhteen. Saimme nauttia melkein joka päivä kuulemma poikkeuksellisen hyvästä säästä: asteita oli useampana päivänä yli kolmekymmentä ja tuuli oli sopivan vilvoittava, mutta ei liian kova. Rannalla liehui joko vihreä tai keltainen lippu ja vain viimeisenä päivänä punainen uimisen kieltävä lippu. Silloinkin pystyimme onneksi pulahtamaan mereen rannan pohjoispäädyssä, joka ilmeisesti on sen verran suojaisampi, että siellä oli vain keltainen lippu ja uiminen onnistui. Ja mikäpä on sen hauskempaa kuin keltaisen lipun aallot!
Hotellille annan lisäplussaa siitä, että uima-altaalla oli jaossa erilliset allaspyyhkeet, jotka sai viedä mukanaan jopa rannalle ja vaihtaa uusiin milloin itse halusi. Onneksi emme olleet erikseen raahanneet Suomesta rantapyyhkeitä mukanamme! Myös hotelliaamiainen ansaitsee oman erityiskiitoksensa. Normaalien leipä-, munakokkeli- ja leivosvalikoimien lisäksi tarjolla oli joka päivä kasapäin erilaisia tuoreita hedelmiä ja juomaksi sai nappia painamalla tuoretta appelsiinimehua kätevästä laitteesta, johon vain lastattiin katolle läjä appelsiineja puristettavaksi. Jossain vaiheessa lomaa hoksasimme myös laitteen, josta luulin aluksi tulevan jogurttia, mutta asiaa tarkemmin tutkittuani totesin tökötin olevan raikasta jogurttipehmistä...!

Rentoa rantaelämää Playa de Las Canterasin Playa Grandella.

Hotel Cristina Las Palmasissa oli varsin herkulliset valikoimat aamiaispöydässä.

Enimmäkseen turistit matkaavat kuulemma Gran Canarialla saaren eteläosien lomakohteisiin ja Las Palmasissa kuulikin enimmäkseen espanjaa missä tahansa kulkikin. Vain oikeastaan yksi kohtaamamme henkilö hotellin vastaanoton henkilökunnan lisäksi puhui sujuvasti englantia. Ravintoloissakin kielitaito oli hyvin rajoittunut, vaikka ruokalista saattoi löytyä jopa suomeksi. Yksi hodarinmyyjätyttö jäi kyllä mieleen positiivisesti. Ensin hän silmin nähden pelästyi kun huomasi, että emme olleetkaan espanjankielentaitoisia, mutta elekielellä ja osoittelemalla asia hoitui erittäin hyvin ja tilanteen loppua kohden hän oli jo niin rohkaistunut, että pyysi hetken aikaa saadakseen miettiä ja kertoi sitten ostosten loppusumman englanniksi - ja aivan oikein! Myös kohteliaan bussikuskin kanssa asiointi sujui sekakielisesti kun kävimme mielenkiintoisella maanalaisella linja-autoasemalla selvittelemässä millä bussilla seuraavana päivänä pääsisimme seuraamaan UD Las Palmasin kotipeliä vähän kauempana sijaitsevalle uudelle jalkapallostadionille. Kuski sanoi vain: "fútbol, mañana" ja osoitteli kovasti aikataulua ja eri busseja ja seuraavana päivänä pääsimme hienosti perille. Ylipäänsä tuntuu kyllä jotenkin käsittämättömältä, että kieliä ei osata saarella, joka käsittääkseni jotakuinkin elää turismista. Eikä asiaa taatusti auta se, että melkein kaikki tv-ohjelmat on dubattu espanjaksi, totta kai.

Kanarialaista ruokaa: papas arrugadas, eli ryppyperunat ja (punaista) mojo-kastiketta. Lisäksi valkosipulileipää.

Santa Catalinan puisto, josta pääsi mm. hyppäämään moniin eri busseihin.

Kulttuuriero ihmisten välisessä käyttäytymisessä on melko silmiinpistävä verrattuna meikäläisiin tapoihin. Missä tahansa kaksi paikallista kohtasivat, saivat he heti vilkkaan keskustelun aikaiseksi ja pulisivat ja viittoilivat innokkaasti toisilleen ikä- tai muista eroista huolimatta. Hauska oli myös huomata heidän avuliaisuutensa erilaisissa tilanteissa. Itse esimerkiksi tiputin kolikon maahan ja kun kumarruin sitä nostamaan, oli jo vieressäni ollut nainen myös nostamassa sitä minulle. Eräs mies sen sijaan juoksi kovalla kiireellä kohti pysäkkiä ja alkoi jo luovuttaa, kun bussi lähti liikkeelle. Ilmeisesti joku bussin sisällä oli ehtinyt kuitenkin huomata tämän juoksijan. Miehelle huudettiin ystävällisiä kannustuksia pysäkiltä, ja bussista sisältä viitottiin juoksemaan kyytiin, ja bussi hidasti vielä nappaamaan juoksijan kyytiinsä. Toista se on täällä meillä, tiedän ihan henkilökohtaisesta kokemuksesta... Toisaalta sitten lastenkasvatuksen suhteen äimistelin eräänkin hotellivieraana olleen isän käytöstä, kun hän aivan avoimesti läppäisi hississä poikaansa päähän tätä komentaessaan, heitti poikaa vähän rajumman puoleisen rantaleikin aikana märällä hiekkapaakulla naamaan ja vei kauhusta kiljuvan pienen tyttärensä meren kuohuviin aaltoihin. Ja sitten taas toisaalta tämä isä jaksoi väsymättä leikkiä lastensa kanssa koko sen ajan mitä perhe rannalla vietti.
Erilaisuus näkyy helposti myös esim. suhtautumisessa eläimiin, niin hyvässä kuin pahassakin. Toisaalta asenne on ihanan rento ja koirat saavat kulkea vapaana kaduilla ja puistoissa, eikä siitä kukaan tunnu häiriintyvän. Ja koska koirat itsekin ovat tähän tottuneet, eivät ne hätkähdä vastaantulijoista vaan kulkevat hienosti omistajansa vierellä. Askel sallivampaan suuntaan olisi varsin kaivattu täällä meidänkin maailmankolkallamme. Toisaalta sitten taas on mielestäni varsin surtavaa nähdä, että kaikki koirat, joilta on "totuttu" jotain typistämään, on aivan taatusti myös kaikki mahdollinen typistetty. Itsekin luonnostaan pystykorvaisen kääpiöpinserin omistajana oli ikävä katsoa paikallisia kääpiöpinsereitä, joiden korvista oli jäljellä vain kapeat pystyssä sojottavat suikaleet. Kissanpentuja myytiin eläinkaupassa pienestä lasiterraariosta ja monen kodin ikkunalla tai parvekkeella pomppi turhautunut lintu ympäri pientä häkkiä sirkuttamassa vapaille lajitovereilleen.
Kierrätyksen suhteenkin olisi varmasti paljon tehtävissä ja panttipulloihin tottuneena ensimmäisenä tulee mieleen, että miksei tämä systeemi ole käytössä Kanariallakin, missä myös juomavesi ostetaan kaupasta muovikanisteriin tai -pulloon pakattuna? Muutenkin muovia käytettiin paljon joka puolella ja esimerkiksi hotellilla oli edelleen käytössä pieniin muovipulloihin pakatut shampoot ja pesuaineet. Onneksi pitkä Las Canteras -hiekkaranta käytiin joka päivä siivoamassa, josko sitten ainakin osa muovista ja muista roskista päätyy edes kaatopaikalle, eikä mereen killumaan ja kerryttämään jätelauttoja.

Las Arenas -ostoskeskusta vastapäätä sijaitsevan Auditorio Alfredo Krausin eteen oli käyty jättämässä jälkiä.

Mutta jos joku asia on Las Palmasissa huikea, niin se on lelukauppojen valikoimat! Lelut tuntuvat olevan niin sanotusti paljon sukupuolisidonnaisempia ja molemmille niin tytöille kuin pojillekin on valtavat valikoimat omia lelujaan. Suomessa ei esimerkiksi näe ollenkaan sillä tavalla pojille suunnattuja "ukkeleita" kuin Las Palmasissa näimme ja tytöille on metritolkulla valikoimaa erilaisista nukeista. Löytyy tavanomaiset Barbiet ja muut muotinuket, tyttönukkeja ja mieletön valikoima erilaisia kauniita vauvanukkeja sekä lukuisia erilaisia pieniä nukkeja. Eikä sovi unohtaa meitä keräilijöitäkään! Valittavissa oli keräilynukkeja Barbien Dolls of the World -sarjan nukeista kalliimpiin näköisnukkeihin ja Silkstoneihin. Onneksi tosiaan olimme pakanneet mukaan mahdollisimman vähän tavaraa menomatkalle, sillä takaisin tullessa laukut meinasivat hieman pullistella nukkelaatikoiden takia...! Tein vastustamattomia löytöjä sekä Jugueterias Nikki -lelukaupoista, että kahden eri El Corte Inglés -tavaratalon leluosastolta. Ja mikäs oli ostellessa kun tavaratalo soitti vielä houkuttelevana taustamusiikkina Bon Jovin vähän vähemmän kuultua Bounce-levyn tuotantoa, minkä Hra Ee bongasi tietysti heti.

Siete Palmas -ostoskeskuksen Nikki-lelukaupan Barbie-valikoimaa.

Veguetan Nikki-kaupan vauvanukkeja.

Toisen El Corte Inglés -tavaratalon Barbie Silkstonet.

Rönsyiltäköön vielä musiikki- ja ruoka-aiheissa sen verran, että läheisen El Muelle -kauppakeskuksen Vips-ravintolassa sain nauttia harvinaisesta herkusta hyvän ruoan lisäksi, kun taustalla kuului useampikin Sarah McLachlanin kappale. Niitä todellakin soisi soitettavan enemmän. Tai voisi melkein sanoa: ylipäänsä. Huoneessakin löysimme tv:n kautta huikean 80-luvun musiikkia soittavan radiokanavan.

El Muelle -ostoskeskukseen on Hotel Cristinasta vain kivenheitto.

Focaccia Milano ja runsaasti mozzarellatäytettä.

Vain aurinko lämmin loistaa, rantaan hehkuen, ja mainingit hehkun toistaa, Las Palmasissa... Loppuyhteenvetona voi sanoa, että loma todellakin oli onnistunut ja saimme kokea kaikkea sitä mitä toivoimmekin: saimme nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta säästä, rennoista päivistä hiekkarannalla sekä ihanasta merestä! Bonuksena tulivat vielä paikallisen jalkapallohuuman kokeminen, lisäys UNESCO-listalle ja tietysti ne, ah niin ihanat, nuket! Eikä kotonakaan ollut vastassa mykkäkoulua pitävää kissaa (protestiksi oli ilmeisesti riittänyt pissaaminen sisko K:n kassiin), eikä hajalle revittyjä paikkoja (koiran protesti oli ollut kissanvessan tonkiminen parina päivänä), vaan The Joulukalenteri -tyyliin koristeltu koti...

Ooo Las Palmas, ooo Las Palmas, sun luoksesi lämpimään...

The Deeper The Love

Parisen viikkoa sitten kasaribiiseistä ja mielenkiintoisista aikakauteen liittyvistä keskusteluista alkunsa saanut suhteemme sinetöitiin viehättävässä Ulvilan keskiaikaisessa kirkossa sukulaisten ja ystävien ympäröimänä. Päivä oli kaunis ja jätti meille paljon hienoja muistoja, vaikka aika kuluikin kuin siivillä. Millään en olisi raaskinut riisua kaunista valkoista pukua juhlan päätteeksi, vaan tottahan toki juuri tuo kaikki ainutkertaisuus on tärkeä osa nän ainutkertaista elämäntapahtumaa ja onneksi meille jäi päivästä iso kasa ihania muistoja!

Siskoni K tekstasi juhlavieraiden nimet paikkakortteja varten.

Viimeiset pari viikkoa ennen häitä olivat enemmän ja vähemmän täynnä kaikenlaista puuhaa alkaen karjalanpiirakkatalkoista, joihin osallistuimme tietysti molemmat sulhasen kanssa. Sulho osoittautui talkoissa synnynnäiseksi rypyttäjämestariksi ja muutenkin perinneherkkutalkoot oli varsin hauska kokemus. Pieniä viime hetken mutkiakin matkaan tuli, niin kuin tietysti kuvioon oikeaoppisesti kuuluukin, mutta onneksi lähipiiristä löytyi pelastavia enkeleitä, ja saimme hääkukat hankittua sekä -kakun kasattua kunnialla kahvipöytään. Siskoni K oli luvannut sitoa kimppuni, mutta emme saaneet kukkia sieltä mistä olimme suunnitelleet, mutta onneksi kaasoni keksi pikaisesti varasuunnitelman ja saimme heti seuraavana päivänä oikein kauniit kukat ja lisäksi erittäin hyvää palvelua eräästä kukkakaupasta toiselta puolen kaupunkia. Kakuntekijä puolestaan soitti epätoivoisena juuri pari päivää ennen häitä ja kertoi sairastuneensa, eikä uskaltanut koskea jo etukäteen tekemiinsä kakkutarpeisiin. Onneksi pikkuserkkuni A, hänen miehensä M sekä molemmat siskoni olivat kaikki tulossa juhlapaikalle jo edellisenä iltana ja A, joka harrastaa kakkuja muutenkin, lupasi tehdä kakun valmiiksi. Siitä kiitos hänelle, sekä tietysti sille, joka näitä hienoja pelastuksia ja yhteensattumia järjestää!

Pitkäaikainen ystäväni T järjesti meille kakuntekijän, joka pahaksi onnekseen sairastui juuri ennen häitä.
Onneksemme tämä oli kaukaa viisas ja oli valmistanut kaiken hyvissä ajoin etukäteen valmiiksi
ja pikkuserkkuni A pelasti loput.
Kuva: Pertti Simi

Siskoni toimivat juhlassa virallisina boolinsekoittajina, ja ennen häitä valmistimme
pienen koe-erän mojito-boolia, jonka maun totesimme varsin raikkaaksi ja  juhlakelpoiseksi.

Pääsimme valmistelemaan juhlapaikkaa jo hyvissä ajoin perjantaina ja lähdimme yhdessä sulhasen ja kaason kanssa kohti Ulvilaa sateisena aamupäivänä auto täynnä pakaaseja. Onneksi saimme paljon apuväkeä, kun vanhempanikin ajelivat Ulvilaan auttamaan ja toivat samalla mukanaan kaikenlaista tarpeellista tavaraa alkaen valtavista puulaatikoista täynnä laina-astioita. Illansuussa myös A, M ja siskoni saapuivat paikalle ja pääsivät kukin hommiinsa, jotka tosin kuulemma venyivät pitkälle yli puolenyön...! Vaikka emme me itsekään sulhasen ja kaason kanssa kovin aikaisin nukkumaan päässeet. Saunan jälkeen ehdin vielä hyvin kuulla kello kahden lyönnit ennen kuin uni tuli.

Värikkäät häärakeet.

Lahjapöydän koristeeksi otettiin tietysti mukaan juhlakuntoon sonnustettu
Moxie Teenz -pariskunta Gavin ja uuden hiuslookin saanut Melrose.
Kuva: Markku Simi

Hääaamu valkeni kauniin aurinkoisena ja iloksemme saimme aamusta alkaen aivan täydellisen hääilman! Ei voi muuta sanoa, kuin että ilma oli todellakin juuri niin kaunis kuin oli etukäteen tilattu! Tämä oli erityisen ilahduttavaa siksi, että olimme ajatelleet, että hääkuvat otettaisiin kirkon pihapiirissä ennen vihkimistä. Aamun ohjelmaan ei kuulunut onneksi enää muuta kuin laittautuminen ja kun sekin hoitui osaltani niinkin helposti, että vain istuin tuolissa keskellä sulhasen kotitalon olohuonetta, oli aamu käytännössä täysin stressitön. Meikkaaja-kampaaja kun löytyi niin sanotusti omasta takaa ja oli ollut matkassamme jo edellisesta aamupäivästä alkaen. Kiitos erittäin onnistuneista kampauksesta ja meikistä kaasolle!

Kuvaukset sujuivat rennosti Ulvilan kauniin keskiaikaisen kirkon pihassa ja sen lähiympäristössä. Meikkauksen aikana aamulla vatsanpohjassa oli ehtinyt nipistää vain pari kertaa ja suurimmillaan jännitys taisi olla juuri ennen vihkimistä kun suntio avasi kirkkosalin ovet ja kaikkien salissa olevien katseet kääntyivät meitä kohti. Asehuoneessa odotellessamme emme ehtineet paljoakaan jännittää, kun kertasimme siellä pienille morsiusneidoille seremonian kulkua. Neitojen tosin piti alunperin mennä penkkiin istumaan äitinsä kanssa, mutta tottahan toki he halusivat tulla eteen seisomaan ja hienosti he siellä seisoivatkin, vaikka pienemmällä oli kivikin kengässä! Kävelemisestä alttarille tai alttarilla olemisesta en voi paljoakaan sanoa muistavani, mutta niin kai sen on vähän tarkoitus mennäkin. Vai muistaako joku omista häistään mitä pappi puhui? Tosin huvitusta, ja hieman ihmetystä vieraiden keskuudessa, aiheutti muutama ylimääräinen yhteinen vuosi historiassamme, jotka jotenkin olivat eksyneet puheeseen.

Kohta se on menoa!
Kuva: Markku Simi

Vieraita odottamassa kirkkosalissa.
Kuva: Markku Simi

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Kuva: Markku Simi

Vihkimisen jälkeen saimme kellotapulin nurkalla ryöpyn ohrahelmiä päällemme ennen astumista hääautoomme. Niitä onkin sitten auton lattialla edelleen ja löytyi niitä häiden jälkeen kotoakin, kun osa oli uponnut hääkimppuun syvälle ruusunterälehtien väliin! Hääautoksi valitsimme ensin toisen auton, mutta jossain vaiheessa keksimme, että olisi hauskaa käyttää hääautona omaa 90-luvun alun Corollaamme. Siitä nyt sitten voi olla montaa mieltä kuinka upea hääautomme oli, mutta hauska se ainakin oli, ja sopi meidän tyyliimme varsin hyvin. Kirkolta lähtiessämme kuskina ja apukuskina toimineet siskoni soittivat vielä vanhasta kasettisoittimestani Bon Jovin Keep The Faithia, tarkoin valitulta aikakaudelta tarkoin valittua kappaletta, jolla on oma osansa historiassamme. Juhlan muukin musiikki oli tietysti 80-luvun ja 90-luvun alun musiikkia tai sen aikakauden tyylistä uudempaa musiikkia: ensin taustamusiikkina rauhallisempia kappaleita ja illasta vaihdoimme soimaan rokkilistan.

Siihen tiivistyy kaikki.
Kuva: Markku Simi

Meidän hääautomme perässä ei voinut roikkua mitään muuta kuin tyhjiä kahden litran Pepsi Max -pulloja.
Kuva: Pertti Simi

Muutamia ohrahelmiä Corollan takapenkillä.

Hääjuhla Ulvilan nuorisoseurantalolla oli oikein onnistunut ja ainakin meillä itsellämme oli oikein hauskaa. Apukäsiksi olimme saaneet siskojeni harrastusten kautta vanhan kotikaupunkini karjalaisen nuorisoseuran väkeä ja he olivat tuoneet mukanaan ruoaksemme herkullista keittoa, jota tarjoiltiin ulkona suoraan tykistä keittiön lisäksi. Keiton kanssa tarjoiltiin sulhasen äidin leipomaa saaristolaisleipää sekä paikallisia sämpylöitä. Kaikista mutkista huolimatta sokerimassapäällysteistä kinuski-puolukkakakkua oli erittäin onnistunutta ja herkullista ja kakun lisäksi tarjolla oli erilaisia kuivakakkuja ja keksejä. Iltapalaksi oli luvassa myöhemmin illalla vielä lihapullia, salaattia ja niitä talkoovoimin tekemiämme karjalanpiirakoita ja munavoita.

Kakkupariskuntakin oli yksi hyvistä löydöistämme hääjärjestelytaipaleemme varrella.
Kuva: Pertti Simi

Hieman lisää ehostusta ja juhla jatkuu.
Kuva: Pertti Simi

Sisko K:n sitoma kaunis morsiuskimppu.
Kuva: Markku Simi

Olimme tietoisesti halunneet, että päivään ei yritetäkään mahduttaa kovin paljoa ohjelmaa, joten ruokailun ja kahvin lisäksi meille oli järjestetty ainoastaan perinteinen kenkäleikki, jonka juonsi seremoniamestarimme pikkuserkku A. Vieraiden ilonpidosta päättelimme, että vastasimme jatkuvasti päin mäntyä, mutta yllätykseksemme vastasimme miltei kaikkiin kysymyksiin samalla tavalla. Johan näillä vastauksilla olisi ennen vanhaan yksi Tuttu Juttu voitettu! Mielettömimmän ja uskomattomimman yllätyksemme saimme lahjaksi siskoiltani ja A:lta kun he heijastivat seinälle aivan huikean tekemänsä Baywatchin kakkostuotantokauden alkutunnusparodian, jonka he olivat kuvanneet pääsiäisenä Yyterissä. Baywatchilla on ollut nimittäin varsin suuri osa meidän tarinamme alkutaipaleella. Emme mitenkään voineet arvata, että he todella olivat menneet kuvaamaan koko alkutunnuksen ja editoineet siitä meille dvd:n, vaikka aiheesta olikin vitsailtu jo paljon aiemminkin ja minä itse vielä viime hetkillä, kun kuvaukset oli jo kuvattu. Nyt on rima asetettu sen verran korkealle superyllätysten ja niiden toteuttamisen suhteen, että sitä ei hevin ylitetä! Kiitos vielä vuosisadan nauruista Rantavahdit!

Vieraiden selailtavana kiersi kokoamani valokuvakirja, missä oli kuvia meidän molempien
lapsuudesta alkaen sekä tietysti meidän tärkeimmät yhteiset muistomme.
Vieraskirjan virkaa toimittivat lapsuudesta tutut ystäväkirjat, joihin pyysimme kaikkia vieraita vastaamaan.
Kyllä me saimme monet hyvät naurut kun kotona luimme näitä vastauksia!

Häitä juhlittiin aamuun asti ja olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että saimme jäädä juhlapaikalle yöksi, ja että sinne meidän lisäksemme jäi pieni joukko muitakin juhlijoita, sillä olisimme jääneet paljosta huvista paitsi, jos olisimme lähteneet esimerkiksi hotelliin kesken kaiken. Serkkuni N jäi myös yöksi, vaikkei sitä ollut etukäteen suunnitellutkaan ja kaikessa luovuudessaan keksi vielä "HC-kenkäleikin" huvitukseksemme. Kyllä sai taas nauraa niin, että vatsaan sattui ja N itse nauroi niin, että tippui tuolilta. Muutenkin tuo loppuilta, vai pitäisikö sanoa yö, kruunasi hienon juhlamme ja jos nauramisella saa lisää elinvuosia, niin niitä ainakin tuli häistämme monia! Aamukuudelta kömmimme viimein iloisina ja tyytyväisinä patjoja ja nukkujia täynnä olevan lavan taakse pieneen takahuoneeseen ummistamaan silmämme hetkeksi ennen kuin nousimme hyvälle rääppiäisaamiaselle ja siivoamaan juhlataloa.

Halusimme oman näköisemme häät ja mielestäni onnistuimme siinä hyvin. Meillä oli onni saada apua monilta ihmisiltä ja siitä vielä kerran suuri kiitos kaikille. Kiitos tietysti myös kaikille vieraillemme, jotka omalta osaltaan olivat tekemässä juhlastamme sellaisen kuin se oli, eli rennon ja mukavan. Monia isoja ja pieniä onnistumisia mahtuu matkan varrelle ja osa hauskuudesta tuli nimenomaan siitä, kun palaset loksahtelivat paikoilleen välillä kuin itsestään ja onnistuimme löytämään, tai peräti saamaan vaikkapa maljakot lainaksi, tai ison kasan askartelutarvikkeita ja jopa hääpukuni varsin epätavallisella tavalla ja mutkan kautta. Mitään ei ole pakko tehdä niin kuin tapana on ja hassuiltakin tuntuvat ideat kannattaa toisinaan toteuttaa. Tai jopa aina. Tästä jatkuu meidän Rock of Ages!

Onnellinen morsian.
Kuva: Markku Simi