Sisarusaseman vaikutus elämään

Elisabeth Schönbeck: Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä

Ruotsalaisen kasvatustieteilijän Elisabeth Schönbeckin teos Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä kertoo sisarusaseman merkityksestä henkilön persoonaan ja valintoihin elämässä. Olin jo etukäteen kuullut muutamista kirjassa esitetyistä näkemyksistä, ja koska ne kuulostivat sekä varsin kiinnostavilta, että paikkansapitäviltä, halusin tutustua aiheeseen lisää. Alkusanojen, johdannon ja tilastojen jälkeen Schönbeck käy kirjassaan läpi kutakuinkin kaikki mahdolliset tavanomaiset vaihtoehdot siitä millainen sisarusasema ihmisellä voi olla, ja pääpiirteittäin sen millaiset vaikutukset milläkin vaihtoehdolla on. Lopussa on vielä luvut parin- ja ammatinvalintaan liittyen, sekä tapausselostus Kennedyjen suvusta. Kyllä, juuri niistä Kennedyistä. Ja tietenkin puhutaan vanhemmuudesta ja sisarusrakkaudesta henkilön oman sisarusaseman näkökulmasta tarkasteltuna.

Kirjassa läpikäydyt vaihtoehdot:

• Ainoa lapsi ("baby- aikuinen lapsi" ja "aikuinen- ainoa lapsi")
• Kaksilapsiset perheet
• Valekaksoset (kun sisarusten välillä on ikäeroa 18 kk tai vähemmän, mutta valekaksosvaikutusta voi olla jopa kahden vuoden välein syntyneillä sisaruksilla)
• Kaksoset
• Kolmilapsiset perheet
• Suurperheen lapset

Itse olen kahden nuoremman siskon isosisko, siis esikoinen pelkästään tytöistä koostuvassa sisarusparvessa, jossa biologiset sisarukset ovat viettäneet koko lapsuutensa samassa perheessä. Olen minusta seuraavaa sisarusta yli viisi vuotta vanhempi, eli periaatteessa sujahdan ainakin osittain myös funktionaalisen ainoan lapsen osastolle, sillä olenhan saanut olla aika pitkään ainoa lapsi. Pikkusiskot sen sijaan ovat syntyneet aika tarkkaan kahden vuoden ikäerolla, jolloin he ovat osaltaan myös valekaksosia. Oli varsin mielenkiintoista pohtia sekä itsekseen, että siskojen kanssa sitä miten meidän elämäämme ovat sisarusasemat vaikuttaneet ja miten ne vaikuttavat monessa kohtaa edelleen. Samoin parisudetta, tai mitä vain suhdetta, on mielenkiintoista pohtia jatkossa myös sisarusvaikutuksen näkökulmasta. Ja erittäin hyödyllisenä tulevaisuuden kannalta koen sen, että luin aiheesta nyt kun itsellä on oma lapsi. Olisi hienoa edes jollain lailla osata välttää tiettyjä karikoita tässäkin asiassa, vaikka uskonkin Schönbeckin tavoin siihen, että vaikka vanhemmat tekisivät melkein mitä tahansa, tietyt asiat pysyvät "normaalissa perheessä" samanlaisina sisarusten välillä. Esikoinen on esikoinen ja kuopus on kuopus keskimmäis(t)en taiteillessa siinä välillä miten parhaiten taitaa.

Toki kirjassa pohditaan asioita ainoastaan sisarusaseman kannalta, eli tietenkin asioihin vaikuttaa moni muukin seikka, esimerkiksi oletko intro- vai ekstrovertti vai jotain siltä väliltä, kuten itse olen; temperamentti ja esimerkiksi henkilön mahdollinen erityisherkkyys, niin kuin meidän sisaruksilla. Kirja on silti erittäin mielenkiintoinen ja suositeltava kaikille, jotka ovat ainoita lapsia tai joilla on sisaruksia; joilla on vanhemmat tai lapsia tai molemmat. Siis kaikille!

PS: Viimeksi nauroimme nuorimman siskoni kanssa pihakirppiskierroksen jälkeen sitä miten jälleen kerran, kaiken tämän sisarussuhdepohtimisen päälle, toimimme taas tyypillisillä esikois- ja kuopustavoilla. Kuopus oli kiinnostunut myynnissä olleesta tuotteesta ja pyöritteli sitä pitkään käsissään pohtien mitä se mahtaa maksaa jne. Hän ei kuitenkaan kysynyt asiasta myyjältä, hänhän on kuopus, ei hänen tarvitse tehdä mitään. Esikoinen sen sijaan automaattisesti kysyi myyjältä tuotteesta tarvittavat tiedot, eikä mielessäkään käynyt, että olisi ensin edes kysynyt kuopukselta, että haluaisiko tämä asiasta kysyttävän puolestaan, saati sitten, että olisi odottanut kuopuksen itse kysyvän itseään kiinnostavasta tuotteesta tarvitsemansa tiedot. Näillä mennään. 

Parisuhdeneuvoja jenkiksi

John Gray: Mars ja Venus ikuisesti yhdessä

"Jos emme tunne itseämme rakastetuiksi, muutumme oman ihastuttavan ja rakastavan itsemme vastakohdiksi."

Olen jo muutamia vuosia sitten tutustunut John Grayn Mars ja Venus -tuotantoon pintapuolisesti selailemalla Mars ja Venus törmäyskurssilla -kirjaa. Vaikka en lukenutkaan sitä kokonaan, jäi siitä mieleen yksi ainakin omalla kohdallani varsin paikkansapitäväksi osoittautunut toteamus miesten ja naisten eroavuuksista, joita Gray selittää biologian kautta sekä kulttuurin ja perinteisten miesten ja naisten roolien kautta. Nykyajan vaatimukset poikkeavat kuitenkin monelta osin perinteisistä miesten ja naisten rooleista, kun vertaa siihen millaisia ne vielä jonkin aikaa sitten olivat. Tosin amerikkalaiset sukupuoliroolit taitavat tänäkin päivänä poiketa jonkun verran meikäläisistä kohtuullisen tasa-arvoisista rooleista. Miesten ja naisten aivojen eroavuudet tuskin kuitenkaan ovat muuttuneet samassa tahdissa yhteiskunnan muutosten mukana, jos koskaan sitä tulevat tekemäänkään. Tässä kaiken, sinällään ihan tarpeellisenkin, tasa-arvokeskustelun lomassa voisi olla joskus hyvä ajatella sitäkin, että yleisesti ottaen miesten ja naisten erilaisuus voi olla (ja omasta mielestäni onkin) ennemmin rikkaus, jonka hyväksymällä voi parantaa, jos ei muuta, niin ainakin omaa oloaan ja parisuhdettaan. Kirjassa puhutaan "emotionaalisesta roolinvaihdoksesta", eli naisten maskuliinisella puolella ja miesten feminiinisellä puolella olemisesta ja miten epätasapaino näiden puolten välillä heidän käyttäytymiseensä vaikuttaa. Erittäin mielenkiintoista!

Mutta palataan siihen toteamukseen. Grayn mukaan pariskunnat menevät metsään usein siinä, että kun nainen haluaa puhua tunteistaan, tai ylipäänsä purkaa ajatuksiaan miehelle, mies erehtyy tarjoamaan naiselle aina ratkaisua kyseessä olevaan ongelmaan. Itse ainakin tunnistin jo heti tuolloin sen turhautumisen, mikä tällaisen tarpeettoman ratkaisun tarjoamisesta syntyy. Nainen kun vain haluaisi todellakin päästää ajatuksensa pihalle ja siten keventää oloaan. Yleensähän tämä toimii juurikin niin naisten keskustellessa keskenään. Itse en ainakaan kaipaa, sen enempää naisilta kuin miehiltäkään, mitään ratkaisuja omiin ongelmiini, jollen erikseen kysy neuvoa tai muuten sellaista ole hakemassa. Myötätunto on asia ihan erikseen. Hyvin nopeasti kuuntelijoiksi valikoituu henkilöitä, joiden kanssa tuntee olonsa turvalliseksi keskustella ilman turhanpäiväisiä neuvoja tai besserwisseröintejä, jotka usein vain johtavat puhujan puolustuskannalle, koska oletettavasti hän kyllä tarvittaessa tietää mitä pitää tehdä, jos jotain muuta ylipäänsä pitää tehdä kuin lieventää stressiä puhumalla. Eli naisen keventäessä sydäntään, parasta on, jos mies vain osoittaa hänelle kuuntelevansa, osoittaa kiinnostuksensa, mutta jättää puuttumatta ja kommentoimatta asiaa sen enempää.

Nimensä mukaisesti Ikuisesti yhdessä tarjoaa malleja pariskunnille miten oppia elämään yhdessä hyvinvoivassa liitossa ilman kummankaan turhautumisia parantamalla yhteisymmärrystä muutamalla, ainakin teoriassa, kohtuullisen pienellä korjausliikkeellä. Jos näistä asioista on jotenkin vaikea keskustella oman puolison kanssa, on kirjasta helppo myös näyttää hyväksi havaittuja kohtia toisellekin luettavaksi. Kuitenkin, Graynkin mukaan, vastuu omasta tyytyväisyydestä ja tyytymättömyydestä on jokaisella itsellään. Jos henkilöllä vaikkapa lapsuudessaan on ollut jotain puutteita, täytyy hänen aikuisena toimia itse itselleen vanhempana, puoliso ei sitä voi hänen puolestaan tehdä, ja jos tekee, niin hän tekee sen parisuhteen kustannuksella. Tai jos esimerkiksi toisen osapuolen yksi sana saa henkilön totaalisesti hermostumaan, on kyse luultavasti jostain muusta kuin pelkästään miesten ja naisten aivojen eroavuudesta ja ymmärtämättömyydestä sitä asiaa kohtaan. Naisten puheripulitarpeen lisäksi mukavasti valaistusta saivat myös mm. miehille hyvin tyypillinen tapa surffailla tv-kanavilla tms. Yhtä lailla kuin naiselle asioiden päästäminen suustaan helpottaa oloa, miehillä on tarve nollaukseen vetäytymällä aivottomaan tekemiseen. Ennen tämänkaltainen nollaaminen hoitui miehen esimerkiksi vetäytyessä johonkin rauhalliseen paikkaan luonnonhelmassa, mutta nykyisin se monen kohdalla tarkoittaa juuri tuota edellä mainittua aivottomalta vaikuttavaa tv:n tuijottamista.

Kirjassa  kerrataan samoja asioita moneen otteeseen kunnon jenkkisarjatyyliin, mutta toisaalta kertaushan on opintojen äiti. Ehkä pintapuolisemminkin selaileva henkilö saa jujusta kiinni kun saa silmiinsä saman asian riittävän monta kertaa. Toisaalta lukemaansa keskittyvälle henkilölle jonkinlainen tiivistelmä kirjan esittelemistä toimintamalleista ja neuvoista olisi ollut kenties tehokkaampi keino saada viestiä perille. Omasta mielestäni toistoa oli välillä hieman liikaakin. Lisäksi suomennoksessa ärsytti todella paljon, että myös esimerkkipariskuntien etunimet oli muutettu suomalaisiksi nimiksi, kun esimerkit itsessään tuntuivat suomalaisesta näkökulmasta välillä aika kaukaa haetuilta ja siirappisilta. Saati sitten, että supisuomalaiset sepot ja sallit suoraan näiden esimerkkitapausten ja -lauseiden mukaan toimisivat. Liiallista jenkkityyliä suodattamalla opuksesta voi kuitenkin mielestäni onkia varsin kelpoja ja periaatteessa hyvinkin helppoja neuvoja omaan arkeen parisuhteen parannukseksi ja ymmärrystä siihen miksi itse toimii siten kuin toimii, ja miksi toinen osapuoli toimii siten kuin toimii. Ehkä tästä kirjasta toivoisin itselle käteen jäävän uutena ajatuksena tuon naisten ja miesten feminiinisellä ja maskuliinisella puolellaan pysymisen ja näiden luonnollisten taipumusten vaalimisen molempien parhaaksi.