Betty J. Eadie: Valon syleilyssä
Amerikkalaisen perheenäidin Betty J. Eadien omakohtaisesta kuolemanrajakokemuksesta kertova kirja Valon syleilyssä taitaa olla ensimmäinen lukemani tämän aihepiirin kirja, joka käsittelee vain yhden henkilön kokemaa kuolemanrajakokemusta koko kirjan ajan. Aiemmin olen lukenut kirjoja, joihin on haastateltu useita eri henkilöitä kertomaan kokemuksistaan, joten Valon syleilyssä oli niihin verrattuna huomattavan seikkaperäisesti kirjoitettu. Kirja on kirjoitettu vasta parikymmentä vuotta sen jälkeen kun Eadie kuoli hetkellisesti, kun hänelle oli tehty osittainen kohdunpoistoleikkaus 70-luvun alkupuolella.
Alunperin ajattelin kirjan olevan hiukan toisenlainen, sisältävän enemmän kerrontaa esimerkiksi perinteisestä "valoa tunnelinpäässä" -kokemuksesta tai siitä kuinka hän on kohdannut omia edesmenneitä läheisiään tai kirkkaita valo-olentoja tai sitten vaihtoehtoisesti yksityiskohtaista tietoa leikkauksen kulusta, jota henkilö itse kokee seuranneensa katonrajasta, vaikka kyllähän takakannen mukaan kirjassa kerrotaan kuinka "hänen luokseen tuli lempeitä oppaita, joiden rakastavassa seurassa hän matkasi paratiisillisen kauniiden maisemien halki ja oppi tuntemaan koko maailmankaikkeuden ja ihmiselämän arvoituksen". Eadie alustaa tarinaansa kertomalla lapsuudenoloistaan, perheestään ja muutamista elämänkokemuksistaan ja varsinainen kuolemankokemuksesta kertova osuus muistutti enimmältä osin esim. ns. kanavoinnin kautta kirjoitettuja henkisiä aiheita käsitteleviä kirjoja. Ikään kuin Eadielle olisi hänen kirjoittamansa mukaan annettu pikakurssi henkimaailmasta, sieluista, Jeesuksesta, oppaista jne., jotta hän voisi palattuaan takaisin ruumiiseensa kertoa kokemuksestaan muillekin ja muuttaa omia käsityksiään jne.
Itseäni jollain tavalla taas kerran häiritsi tekstissä jonkinlainen "amerikkalaisuus". Myös kirjailijan katolinen kasvatus paistaa mielestäni monessa kohtaa läpi ja vaikuttaa hänen asenteisiinsa ja ajatuksiinsa, jotka tietyiltä osin tuntuivat itsestä melko kummallisilta. Siinä mielessä pitää sanoa, että tämäkin kirja on joka tapauksessa, olivatpa kuvaillut tapahtumat sitten tosia tai eivät, kuitenkin ihmisen kirjoittama ja asiat hänen sihtinsä läpi suodatettuja. Kirjailijan intiaanitaustasta olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin. Kirjan loppuosassa kerrotaan mitä Eadielle tapahtui kuolemanrajakokemuksen jälkeisinä vuosina, kun hän käsittelee kokemaansa sekä siitä miten se häneen ja hänen elämäänsä ja läheisiinsä vaikutti. Aivan erityisen koskettavasti hän kuvaa erinäisiä tapahtumia nuorimpaan lapseensa liittyen. "Olen nähnyt rakkauden tuomat ihmeelliset, suurenmoiset palkinnot. Minun kuolemankokemukseni ovat tärkeitä vain siinä määrin kuin ne auttavat meitä rakastamaan toisiamme."
Alunperin ajattelin kirjan olevan hiukan toisenlainen, sisältävän enemmän kerrontaa esimerkiksi perinteisestä "valoa tunnelinpäässä" -kokemuksesta tai siitä kuinka hän on kohdannut omia edesmenneitä läheisiään tai kirkkaita valo-olentoja tai sitten vaihtoehtoisesti yksityiskohtaista tietoa leikkauksen kulusta, jota henkilö itse kokee seuranneensa katonrajasta, vaikka kyllähän takakannen mukaan kirjassa kerrotaan kuinka "hänen luokseen tuli lempeitä oppaita, joiden rakastavassa seurassa hän matkasi paratiisillisen kauniiden maisemien halki ja oppi tuntemaan koko maailmankaikkeuden ja ihmiselämän arvoituksen". Eadie alustaa tarinaansa kertomalla lapsuudenoloistaan, perheestään ja muutamista elämänkokemuksistaan ja varsinainen kuolemankokemuksesta kertova osuus muistutti enimmältä osin esim. ns. kanavoinnin kautta kirjoitettuja henkisiä aiheita käsitteleviä kirjoja. Ikään kuin Eadielle olisi hänen kirjoittamansa mukaan annettu pikakurssi henkimaailmasta, sieluista, Jeesuksesta, oppaista jne., jotta hän voisi palattuaan takaisin ruumiiseensa kertoa kokemuksestaan muillekin ja muuttaa omia käsityksiään jne.
Itseäni jollain tavalla taas kerran häiritsi tekstissä jonkinlainen "amerikkalaisuus". Myös kirjailijan katolinen kasvatus paistaa mielestäni monessa kohtaa läpi ja vaikuttaa hänen asenteisiinsa ja ajatuksiinsa, jotka tietyiltä osin tuntuivat itsestä melko kummallisilta. Siinä mielessä pitää sanoa, että tämäkin kirja on joka tapauksessa, olivatpa kuvaillut tapahtumat sitten tosia tai eivät, kuitenkin ihmisen kirjoittama ja asiat hänen sihtinsä läpi suodatettuja. Kirjailijan intiaanitaustasta olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin. Kirjan loppuosassa kerrotaan mitä Eadielle tapahtui kuolemanrajakokemuksen jälkeisinä vuosina, kun hän käsittelee kokemaansa sekä siitä miten se häneen ja hänen elämäänsä ja läheisiinsä vaikutti. Aivan erityisen koskettavasti hän kuvaa erinäisiä tapahtumia nuorimpaan lapseensa liittyen. "Olen nähnyt rakkauden tuomat ihmeelliset, suurenmoiset palkinnot. Minun kuolemankokemukseni ovat tärkeitä vain siinä määrin kuin ne auttavat meitä rakastamaan toisiamme."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti