keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Masquerade Sindy

Pedigreen Masquerade Sindy (1984), ja mieluiten tummahiuksinen versio, on yksi niistä jollain tavalla "mystisistä" nukeista, jotka ovat jääneet mieleen lapsuudesta. Tosin luultavasti vain mainoskuvista. En ainakaan muista, että kenelläkään olisi ollut sen kummemmin Masquerade kuin Cut 'N' Style Sindyäkään. Ensimmäisenä tiensä tänne löysi Masquerade Sindyn puku, tosin vain mekko-osa, erään lotin mukana. Onnekseni sain melko pian tämän jälkeen mahdollisuuden hankkia myös itse nukke - ja vieläpä nimenomaan se tummahiuksinen versio. (Samalta myyjältä sain muuten samalla kertaa hankittua myös em. Cut 'N' Stylen, vaikkakin kunnostusta vaativassa kunnossa olevan yksilön, mutta ei se haittaa.)

Kohtuullisen hyväkuntoinen
Masquerade Sindy lainamekossa.
Hiukset piti lähinnä vain selvitellä ja pestä
ja nukke pestä muutenkin,
sillä erityisesti silmissä oli pinttynyttä likaa.























Masqueraden hiukset ovat hieman erilaista kuitua kuin muilla nukeilla, joiden hiuksia olen käsitellyt, joten kun ne mielestäni sai laiteltua ihan riittävän hyvin pelkällä pesulla, harjauksella ja asettelullakin, en viitsinyt alkaa etsiä varmistusta olisiko kuitu kestänyt ihan normaalisti esim. kuumavesikäsittelyä, jolloin kiharat olisi toki saanut käherrettyä vielä paremmiksi.

Löytämissäni kuvissa huultenväri vaihteli hyvin vaaleasta kellertävästä punaiseen, joten otin vapauden valita huuliin mieleiseni uuden sävyn. Valitsin puvun rusettiin sopivan tumman sävyn, joka korostaa hienosti Pedigree Sindyn mielenkiintoisen muotoista suuta ja lisää muutenkin kokonaisuuden dramaattisuutta. Lisäsin vielä mahdollisimman lähelle puvun koristerusetin sävyä olevan hiusnauhan sekä tummanpunaiset helmikorut, jotta asu näyttäisi kokonaisemmalta nyt kun siitä ainakin vielä toistaiseksi uupuvat viitta, viuhka, naamio ja alkuperäiset korut. Sekä, kuinka yllättävää, kengät.

Lopputulos:






Joulu-Skipperit

Joulu-Skipper 2015

Jouluna 2015 meinasi joulunuken kanssa tulla pieni hoppu, joten vähän olosuhteidenkin pakosta OOAK-pohjaksi valikoitui jo olemassa ollut Skipper, joka mahdollisesti on Hot Stuff Skipper vuodelta 1985, tai kuitenkin joku kutakuinkin samalta ajankohdalta. Toinen samanlainen jäi vielä itselle odottamaan jatkotoimenpiteitä.

Likainen ja pörröpäinen kasari-Skipper.
Lopulta ajan- ja ehkäpä myös mielikuvituksenpuutteen vuoksi päädyin tekemään nukelle melko minimaaliset muutokset. Hiukset olivat jo valmiiksi niin hyväkuntoiset, että tulivat siisteiksi takkujen oikomisella ja peruspesulla. Maaleista suurin muutos oli silmien värin vaihtaminen sinisestä ruskeaksi. Ihan hauskaa vaihtelua värinmuutos Skipperin kasvoihin toi.

Joulu-Skipper 2015.

Joulu-Skipper 2016: Costello Skipper

Viime jouluna ehdin, ja älysin, panostaa joulunukkeen paremmin kuin vuotta aikaisemmin ja otinkin lähtökohdaksi, että etsin sopivan Skipperin, jolle mieluiten "teen koko hoidon", eli sekä vaihdan hiukset, että maalaan kasvot uudelleen. Koska hyväkuntoisia vanhempia (lue: kasareita ja sitä vanhempia) nukkeja on jokseenkin surtavaa "tärvellä", vaikka lopputulos olisi hyväkin, piti hieman katsella, että löytyi joku sopiva yksilö. Sitten silmiini sattui Skipper as Alice in Wonderland, jolle joku oli jo ehtinyt vaihtaa uuden Skipperin kropan, joten nukke oli joka tapauksessa jo valmiiksi ei-alkuperäisessä kunnossa ja sen saattoi melko surutta ottaa koekaniiniksi. Vaikka kasvomuotti onkin tuo mukava vanha muotti, miellän nuken sen verran uudemmaksi, että sille raaski paremmin tehdä testejä. Olin jo kauan sitten saanut kaverilta pussillisen hiuslisäkkeitä ja mm. niitä halusin myös välttämättä päästä tälle nukelle kokeilemaan.

Skipper as Alice in Wonderland (1998) uudemman Skipperin vartalossa.

Otetaan pussillinen kaverin ex-miehen pikkuveljen ex-tyttöystävän vanhoja hiuslisäkkeitä...

Hiukset pois nips naps...
...ja vielä loputkin sisäkautta pois.





Lopputulos hiusten suhteen on "melko runsas"...

Olisihan se tietysti pitänyt arvata millainen pörrökasa hiuksista tulee, kun käyttää tuontyyppistä karvaa mitä tässä käytin, mutta toisaalta kuontalosta tuli varsin hauska, eikä tässä alunperinkään oltu liikkeellä järin vakavalla mielellä. ;)

Uudelleen maalattuihin silmiin (joista ei ole kuvaa erikseen, kääk!) teki mieli vielä lisätä "oikeat" ripset, mutta onneksi sen verran järki luisti, vaikka tätäkin hommaa tuli tehtyä keskellä yötä, kun olisi ollut viisainta olla nukkumassa, että päätin tehdä testiripset jollekin omalle nukelleni ensin.

Tälle vitriinistä napatulle Hasbro Sindylle tein ensimmäisen ripsikokeilun,
josta opin, että karvaa on oltava huomattavasti enemmän
kuin ne muutama karva mitä tälle tökin.
En vielä seuraavaksi uskaltanut ottaa käsittelyyn lahjanukkea,
joten kokeilin tökkiä paksumman nipun karvoja yhdelle vitriinissä olleelle tusina- Fashion Play:lle.
Tässä sentään alkaa jo vähän näkyä, että on istutettu ripsiä.
Kolmas kerta tiden sanoo.
Nyt tuntui löytyvän sopiva määrä karvaa ja hyvä tökkimistiheys.
"Hazel eyes" ja ripset.

Ehkä asu olisi voinut olla joku muukin, mutta siihen ei enää jäänyt aikaa panostaa enempää.

Ripset voisi vielä taivuttaa kaartumaan kauniimmin sen sijaan, että ne nyt tököttävät suorassa ja tönkköinä.

Lahjapakkauksen kehittely jäi ehkä hieman puolitiehen,
mutta halusin välttämättä yhdistää kirppikseltä löytämäni
W.I.T.C.H.-pussukan nukkeen jollain lailla.



maanantai 6. helmikuuta 2017

Mini Me part 2 (Belle)

Disney-prinsessoista ehkä eniten "minä" on Belle, joten kun viime kevään pihakirppistapahtumasta löytyi leikitty playline-versio kyseisestä nukesta, oli nukke ikään kuin pakko ostaa toisenlaisen mini me:n pohjaksi. Sittemmin, ja luultavasti osaltaan Bellen innoittamana, olen hairahtunnut muutenkin Disney-nukkeihin, joista olin onnistunut pysymään erossa siihen asti...

Pihakirppiskierroksen saalista keväältä 2016.
Päätähuimaavat hinnat n. 1€ / kpl.

Tästä takkukasasta lähdettiin liikkeelle.

Alkuperäiset maalit pois, aluksi huulista, mutta lopulta lähtivät silmätkin.

Aluksi harkitsin tällekin mini me:lle osittaista flokkausta,
mutta päädyin kuitenkin mukailemaan sivukaljua kampauksella,
jonka ompelin kiinni päähän, jotta sain sen riittävän litteäksi.
Saapahan ainakin muutettua, jos myöhemmin tulee tarvetta uudelle hiustyylille.

Maalausta.



Kevättalven aurinkoa.