Karjalan kannaksella, osa 1/3

Terijoella

Kolme vuotta sitten osallistuin ensimmäisen kerran Lottaperinneliiton kesäretkelle. Sisko N ja äitini olivat olleet liiton reissulla kerran aiemminkin ja sisko K kaverinsa kanssa jo pari kertaa, ja kun kuulin, että seuraava retki tultaisiin järjestämään Karjalaan, halusin itsekin suurella mielenkiinnolla lähteä mukaan. Silloin matka suuntautui Sortavalaan, Aunukselle ja Petroskoihin. Teimmepä Petroskoista myös lauttamatkan Äänisen yli Kizhin kirkkosaarelle, joka on muuten yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista.

Kizhin kupolikirkot.

Edellisestä retkestä lähtien olimme toivoneet, että jonain vuonna tehtäisiin retki Karjalan kannakselle ja tänä kesänä toiveemme pääsi toteutumaan. Iloksemme meitä opastamaan oli lähdössä jo edellisiltä reissuilta tuttu oppaamme eversti ja sotatieteiden kunniatohtori Sampo Ahto. Ilmoittauduimme siis reissuun mukaan jo hyvissä ajoin, että varmasti mahduimme bussin kyytiin. Maanantaina 9. kesäkuuta lähdimme varhain aamulla kohti Pasilan rautatieasemaa, jonne isämme lähti meitä kyyditsemään. Pasilassa hyppäsimme varsinaisen matkabussiimme, jolla niin ikään aiemmilta reissuilta tuttu kuskimme Timo meitä kyyditsisi seuraavat viisi päivää pitkin kannasta.

Ensimmäiseen päivään kertyi pakostakin ajokilometrejä sen verran paljon, ja rajamuodollisuuksiinkin kului parisen tuntia, ettemme kauhean monessa paikassa ehtineet käydä ennen illallista hotellissa. Tarjoilimme kuitenkin hyttysille juhla-aterian Summan taistelupaikalla, jossa pysähdyimme hyvin säilyneellä bunkkerilla. Äiti vähän koitti suihkia meihinkin hyttysmyrkkyä, mutta olisi varmasti pitänyt sukeltaa myrkkyyn, että se olisi tehonnut noihin nälkäisiin verenimijöihin, jotka innolla hyökkäsivät Havaianas-jalkojen kimppuun. Vähän matkan päässä korsusta pysähdyimme vielä SK6:n bunkkerin jäänteillä, minne on pystytetty Summan muistoristi, mutta koska kohde oli aivan tien vieressä, tyydyimme nynnyilemään siskojen kanssa ja kuvasimme muistomerkin bussinikkunasta hyttysiltä turvassa. Äiti sentään kävi paikan päälläkin.

Hyvin säilynyt bunkkeri Summassa.

Bunkkerin seinään kiinnitetty muistolaatta, jota joku on käyttänyt ampumatauluna.

Viheliäiset hyttysenpistot leuassa.

Matkalla hotellille ohitimme monta kylää, joista toiset olivat täynnään jättiputkea ja täysin autioituneita ja toisaalta esim. entiseen Akkalan kylään oli jopa rakennettu uusi kirkko. Rikkaat oligarkit kuulemma saattavat ostaa itselleen taivaspaikan rakennuttamalla uuden kirkon. Melko näppärää? Ohitimme myös mm. Kuolemajärven, jossa Mikael Agricola kuoli. Kylän nimi tosin on Agricolan kuolemaa vanhempaa perua. Vammelsuussa olisi ennen muinoin ollut kiehtova nähtävyys, Rakkauden hauta, joka olisi ollut hieno nähdä alkuperäisessä kunnossaan. Paikalla taisteltiin kiivaasti sekä talvi- että jatkosodassa, eikä pienestä ortodoksikirkosta ja muistomerkistä ole juuri mitään jäljellä. Suosittelen kuitenkin googlaamaan kuvat kohteesta.

Retken kaksi ensimmäistä yötä yövyimme Zelenogorskissa, suomalaisittain Terijoella, hotelli Aquamarin Spa:ssa. Alue on ilmeisesti Pietarin eliitin suosiossa, vaikka kuuluisilta Terijoen hiekkarannoilta onkin suuri osa hiekasta ruopattu ja rannat ovat kiviä täynnä. Kauniit nuo pitkät rannat kuitenkin vieläkin ovat, joten en ihmettele, jos pietarilaiset haluavat alueella lomailla. Matka Pietarista on kohtuullinen ja itse asiassa Zelenogorsk kuuluu nykyään Pietarin alueeseen. Edelliseen retkeemme ja vanhojen suomalaiskylien ankeuteen verrattuna oli varsin ilahduttavaa nähdä, että alue kehittyy ja elää, ollaan vaikkapa venäläisten datsojen arkkitehtuurista sitten mitä mieltä tahansa. Hotellikin oli iloinen yllätys edellisiin venäläiskokemuksiin verrattuna, vaikka en menisi venäläisten pöperöitä edelleenkään kehumaan. Saimme kuitenkin illallisella vatsamme täyteen ja nukuimme yön muuten hyvin, mitä nyt N:n kanssa erehdyimme päästämään pari eläväistä kärpästä ikkunasta sisään surisemaan.

Terijoen hiekkarantaa.

Tiistai alkoi iloisella yllätyksellä aamiaispöydässä, kun tarjolla oli (tosin harmillisesti reissun ainoan kerran) kondensoitua maitoa! Jos venäläiset jälkiruoat muuten ovatkin mauttomia, on tämä herkku sentään vertaansa vaille! Kiitos venäläiset (?) tiivistetystä maidosta! Onneksi pieniä purkkeja tätä tavaraa saa suomalaisistakin marketeista.

Herkkua!

Vatsa (omani) täynnä (tiivistettyä maitoa) lähdimme heti aamiaisen jälkeen ajamaan kohti Pähkinäsaaren linnaa, joka on myös UNESCO:n maailmanperintökohde. Pähkinäsaari lienee kaikille tuttu peruskoulun historiasta ja Pähkinasaaren rauhanrajasta, jonka vuosiluku 1323 on varmasti iskostunut niidenkin päähän, joita historia ei niin kiinnosta. Saaren historiaan liittyy toki paljon muutakin jo pelkästään sijaintinsa vuoksi, mutta 1700-luvulla sen menetettyä sotilaallisen merkityksensä, siitä tuli vankilasaari. Olin varta vasten lukenut ennen matkaa Henri Troyatin kirjan Pähkinälinnan vanki, joka kertoo Iivana VI:sta ja nyt pääsin näkemään saaren omin silmin. Olisi ollut mielenkiintoista tietää missä Iivanaa pidettiin vankina, mutta tyypilliseen tapaan oppaan suhteen oli tapahtunut jotakin sekaannusta, eikä hänen kanssaan löytynyt yhteistä kieltä, joten kuvasimme ja kiersimme sitten saarella ja muutamissa vankilakäytävissä sekä maan alla, että päällä lähinnä itseksemme.

Pähkinäsaaren linna.

Pähkinäsaaren rauhanrajan muistokivi.

Pähkinäsaarella hirtetyn Leninin veljen muistomerkki.

Takaisinmenomatkalla pysähdyimme dioraamamuseolle, ja koska museoon mahtui sisälle vain rajallinen määrä ihmisiä, odottelimme vuoroamme ulkopuolella. Ehdimme siinä sitten tietysti kiipeilemään ja hyppimään alas museon edessä olevien Nevan pohjasta nostettujen panssarivaunujen päältä siskojen kanssa. Tien toisella puolella jalustallaan olisi ollut myös "Sotka", mutta sinne emme ehtineet juoksemaan. Museon ulkoseinän karttareliefi sen sijaan innosti Sampon kertomaan taas uusia ja osalle varmasti tuttujakin historiallisia juttuja, kunnes pääsimme viimein ison venäläisryhmän jälkeen katsomaan itse dioraamaa. En ollutkaan vastaavanlaista teosta ennen päässyt näkemään. Hämärän tilan valaistu kaareva takaseinä kuvasi Leningradin piirityksen murtumista ja seinään maalattu teos jatkui lattian puolelle tuoden kuvaan kolmiulotteisuutta.

Katariinan palatsissa sijaitsi kuuluisa Meripihkahuone, jonka saksalaiset siirsivät
Saksaan toisen maailmansodan aikana. Meripihkahuone katosi sodan aikana, eikä
sen kohtaloa ole voitu selvittää varmasti.
Yksityiskohta dioraamamuseon ulkoseinällä olevasta kartasta.

Siskot N ja K dioraamamuseossa.

Ilja Repinin kotimuseo oli valitettavasti kiinni, joten ehdimme pysähtyä kiertelemään hämmästyttävään paikkaan: Levassovan muistohautausmaalle. Hautausmaa ei ole mikään "tavallinen" hautausmaa suorine hautakiviriveineen, vaan omaiset ovat tuoneet muistomerkkinsä kuka minnekin: peltisiä kuvia vainajista kiinnitettynä puiden runkoihin, puisia ikoneja, erilaisia hautakiviä  maassa ja joukossa on myös suurempia muistomerkkejä esimerkiksi eri kansallisuuksille. Yhdenkään vainajan kohdalla ei ole varmuutta onko hänet haudattu juuri sille paikalle. Omaiset ja muut ihmiset ovat päässeet tälle muistoalueelle vasta 90-luvun taitteessa, mihin asti se on pysynyt tiukasti aidattuna ja vartioituna. Muistomerkit ovat ilmestyneet metsään vasta parin viime vuosikymmenen aikana. Alueen vainajat ovat "kansanvihollisia": "isänmaanpettureita", tutkijoita, kirkonmiehiä, kaikenlaisia "vakoojiksi ja tihutyöntekijöiksi" määriteltyjä henkilöitä. Merkittävä määrä uhreista kuului ns. "kansalliseen linjaan", eli olivat suomalaisia, puolalaisia, latvialaisia jne. Teloittamissyyksi riitti esimerkiksi yhteydenpito Neuvostoliiton rajojen toisella puolella asuvien sukulaisten kanssa, mikä rinnastettiin vakoiluksi. Sampon mukaan vuosien 1937 ja -38 aikana NKVD teloitti n. 40 000 "kansanvihollista" käyttäen ensin niskalaukausta, mutta koska niskalaukaus ei ollut niin varma teloituskeino siirryttiin myöhemmin käyttämään otsalaukausta. Alueesta  kertovan vihkosen mukaan osa uhreista on teloitettu myös kuristamalla, nuijimalla päähän tai kirveellä. Tänä päivänä tunnelma Levassovassa on kuitenkin rauhallinen, ehkä hieman pysähtynyt. Ehkä uhrit ovat kuitenkin saaneet rauhan kauheasta ja epäoikeudenmukaisesta kohtalostaan huolimatta.

Totalitarismin Moolok -muistomerkki Levassovan muistohautausmaata vastapäätä.

Levassovan joukkohautausmaan vainajat ja omaisten tuomat muistomerkit luonnon syleilyssä.

Yksityiskohta puolalais-katolisten muistomerkiltä.

Vainajien muistomerkit puunrunkoon kiinnitettyinä.

Muistomerkki ja muovikukat puunrungossa.

Matkalla hotellillemme illalliselle ohitimme jälleen useita entisiä suomalaisia kyliä, sekä sodanaikaisia asemapaikkoja. Taas oli ilahduttavaa todeta, kuinka toisiin paikkoihin, esim. entiseen Ollilan kylään, samoin kuin Kuokkalaan, eli nykyiseen Repinoon,  oli rakennettu paljon uutta: suuria hotelleja, uusrikkaiden huviloita jne. Toisaalta, enhän osaa sanoa miten  mielissään nykyiset paikalliset ovat näistä uusista kivilinnoista, joita on paikka paikoin ahdettu vieri viereen ja tontit on aina eristetty aidalla omaksi maailmakseen. Yhtä kaikki, alue ei ole ollenkaan niin murheellinen ja kurja kuin pohjoisemmassa sijaitsevat Sortavalan seudut.

Terijoki-tyttö -patsas. Kuulemamme legendan mukaan patsas esittää terijokelaista tyttöä, siis suomalaista,  joka sai surmansa jäädessään junan alle, kun hän meni varoittamaan puna-armeijan miehiä suomalaisista. Mutta kuka suomalainen tähän tarinaan uskoo, onkin sitten eri asia.

Ilmeisesti tämä tulkinta patsaasta on kuitenkin väärä ja enemmän tietoa aiheesta löytyy täältä.