Eiköhän sitä tässä kohtaa saa jo alkaa vähän hössöttää ja touhuilla, kun suureen päiväämme on enää kuusi viikkoa aikaa. En ole kuitenkaan roikkunut hääfoorumeilla, en kierrellyt sen suuremmin kaupungilla tai muuten vaivannut päätäni erilaisilla pikkuasioilla. Olen ollut, ja olen edelleen luottavaisin mielin sen suhteen, että kaikki tulee jatkossakin järjestymään juuri niin hienosti, kuin tämä koko tapahtuma olisi tosiaan tarkoitettu tapahtumaan jonkin suuremman suunnitelman mukaisesti. Suuri kiitos järjestelyissä auttamisesta kuuluu tietysti jo tässä vaiheessa myös sille tärkeälle joukolle, joka on tarjonnut apuaan erilaisissa asioissa, mutta hassua on silti ajatella kuinka moni iso ja pienempikin yksityiskohta on sujunut melkein kuin itsestään ja apu on tullut välillä melkein kuin tarjottimella tarjoiltuna.
Mutta se mainitsemani hössötys. Jostainhan se on kaivettava esiin ja mistäpä muualta se paremmin voisi löytyä kuin nukkeaiheen parista! Nimittäin sen kerran, kun hääaihe on omassa elämässä ajankohtainen, saa hankkia nukkekokoelmaansa ihania morsiamia, joita meillä asuu kaapin päällä - tietenkin - kuusi kappaletta. Joukon ensimmäinen morsian on uudemman mallinen Hasbron Sindy, joka joskus The Bdoll-alkuaikoinani eksyi kokoelmaani, vaikken erityisemmin olekaan innostunut näistä omaa suosikkiani, Hasbro 1st -Sindyä, seuranneista versioista. Kun tällainen nyt kuitenkin sattui kotoa löytymään ja hänellä sattui vielä jonkinlainen hääpuku olemaan valmiiksi yllään, pesin, puunasin ja kampasin jokin aika sitten neidon kuntoon. Lisäksi valmistin hänelle asuun sopivat korut ynnä muut asusteet täydentämään tyylin. Seuraavaksi sain hankittua yllättäen Huuto.netistä Priscilla Presley -näköisnuken alkuperäisessä morsiuspuvussaan ja hunnussaan. The Bdollin kirpparilta tein vielä pari teemaan sopivaa löytöä: Preferably Pink Silkstone Barbien, jota en voinut vastustaa, etenkin kun hänelle oli vaihdettu ihana valko-hopeinen juhlapuku päälle, sekä viehättävän morsiuspukuisen reproduction ponytail -Barbien. Lisäsin kokoelmaan vielä vitriinistäni vuoden 1987 Romance N Roses -Sindyn sekä The Ingenue Silkstone Barbien, jonka löysin sattumalta Lanzarotelta Arrecifen Toy Planet -lelukaupasta viime vuonna. Eli, kuten otsikko kuuluu, kuusi morsianta, kuusi viikkoa ja sen kuuden viikon jälkeen saan olla ihan itse morsiamena koko päivän! Ja nämä kuusi ikimorsianta jatkakoot sitten suuren päivämme juhlistamista hamaan tulevaisuuteen saakka. ;)
Alkuperäisestä asusta puuttuu hattu ja päivän- varjo. Puuttuvan "vyön" olen korvannut ohuella satiininauhalla. |
Hasbro 1st generation Sindy Romance N Roses, 1987. |
Hasbron uudempi Sindy, jolle lisäsin vaalean- punaisen satiininauhan vyötärölle ja alun- perin Kurhnille kuuluvat hansikkaat, joihin ompelin pienen helmen sormukseksi. |
Priscilla ja ilmeisesti ponytail repro -morsiamelle alunperin kuuluva morsiuskimppu, jonka kuitenkin halusin laittaa Priscillalle. |
Priscilla Presley -näköisnukke alkuperäisessä puvussaan. |
Kaksiosaisen hunnun saa käännettyä tietysti myös kasvojen eteen. |
Ihana repro-morsian, jolle lisäsin huultenväriin sopivan punaisen ruusukimpun. |
Preferably Pink Silkstone Barbie, jolle on vaihdettu kaunis (talvi)morsiamellekin sopiva puku. |
Vaihdoin alkuperäisen mustan hiusnauhan morsiamelle sopivampaan valkoiseen ruusu- koristeeseen, jonka löysin viime kerralla Tallinnasta käydessämme kirppikseltä. |
Tottahan yksi morsian voi esitellä viehättävää yöpukuaankin, jossa tietenkin on "jotain sinistä". |
The Ingenue Silkstone Barbie. |
Ihanat "silkkini". |
Ingenuen sirot tupsukengät ja lakatut varpaan- kynnet. |
Uutena lelukaupasta ostetulla Ingenuella on mukanaan kaikki pakettiin kuuluvat aitoustodistukset. |
Preferably Pink poseeraa käsi sirosti lanteella. |
Punaiset ruusut sopivat repro-morsiamelle niin hyvin, että voisivat olla alkuperäiset. Ohuiden hansikkaiden alla punaisiksi maalatut kynnet. |
Priscillan kultainen vihkisormus. Toisessa kädessään Priscillalla on hevosenkenkäsormus, tottahan toki. |
Vaalea kallakimppu sopii Priscillan väreihin ja tyyliin hienosti. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti