Anna Quindlen: Vuodet kuin kuiskaus
Anna Quindlenin Vuodet kuin kuiskaus on taas kerran niitä kirjoja, joista voisi sanoa, että kansikuva herätti kiinnostuksen lainata kirjan luettavaksi, eikä takakansikaan vielä paljastanut, että itse asiassa kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvasta huolimatta kokolailla nykyaikaan, joskin yksi kirjan päähenkilöistä, 80-vuotias vanha rouva Lydia Blessing, muistelee paljon tapahtumia elämänsä eri vaiheilta ja erityisesti nuoruudestaan. Varsinaisesti tarina kertoo vanha rouva Blessingistä ja muutamasta muusta hänen ympärillään olevasta henkilöstä, kuten hänen huoltomiehestään Skipistä. Skip löytää eräänä aamuna rappusiltaan vastasyntyneen vauvan pahvilaatikossa, ja alkaa hoitaa tätä kuin omaansa. Vauvan löydettyään hän on ensin yhtä hämmentynyt ja epätietoinen kuin kuka tahansa uusi vanhempi, mutta alkaa vähitellen tuntea suurta rakkautta lasta kohtaan ja ottaa asiakseen perehtyä vauvanhoitoon niin hyvin kuin vain osaa ja pystyy. Alussa Skip hoitaa lasta muilta salaa, mutta melko pian asia paljastuu muillekin blessingsläisille ja lapsen läsnäolo alkaa vähitellen vaikuttaa yhä enemmän ihmisten keskinäisiin väleihin, ja lisäksi saa heidät käymään läpi omaa historiaansa.
"Skip tuli ajatelleeksi, että lapsilla oli taito saada ihmisistä esiin se, mitä he oikeasti olivat, vahvempana vain. Rouva Blessingistä Faith oli loihtinut esiin suoraselkäisyyden ja velvollisuudentunnon, Jennifer Fosterista lämmön, hänestä itsestään sellaisen kyvykkyyden, että hän pystyi jo ajattelemaan itsestään hyvääkin. Ja niistä ihmisistä, jotka olivat ihmisinä yhtä tyhjän kanssa, tuli lapsen rinnalla entistä tyhjänpäiväisempiä."
Romaani ei sinällään ollut mitenkään erityinen, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin, ja nopealukuinen. Kliseisesti jo takakannessa puhutaan "menneisyyden haamuista", jotka jotenkin ihmeen kautta "saapuvat sotkemaan Blessingissä orastaneen idyllin". Lisäksi jo ihan henkilöissäkin on jokseenkin kuluneita hahmoja, noin yleisesti ottaen, kuten vanha yksinasuva rouva, joka "pitää palvelusväkensä kurissa", ja jolla on etääntynyt suhde omaan tyttäreensä, sekä huonoista oloista tullut huoltomies, jonka lukija voisi odottaa millä tahansa hetkellä repsahtavan, tai muuten epäonnistuvan tekemisissään, ja palaavan takaisin laittomuuksien ja muun "huonon elämän" tielle, mutta joka kuitenkin osoittaa aitoa rakkautta yllättäen elämäänsä saapuneelle pienelle ja avuttomalle vauvalle. Keskinkertaisuudestaan huolimatta romaanilla on koskettavat hienot hetkensä, ainakin tunteellisen äitilukijan kannalta, ja se, joka tämän kirjan lukee, tullee tunnistamaan kyseiset kohdat. Itse sattumoisin luin kyseiset kohdat oma nukkuva taaperoni sylissäni, joten se taisi vielä tuoda lisänsä rivien koskettavuuteen. En erityisesti lähtisi esimerkiksi varaamaan kirjaa kirjastosta, tai välttämättä hankkisi sitä omaan hyllyyn, mutta ihan mukavasti sen parissa muutama kesäpäivä(uniaika) vierähti riipputuolissa istuen.
"Skip tuli ajatelleeksi, että lapsilla oli taito saada ihmisistä esiin se, mitä he oikeasti olivat, vahvempana vain. Rouva Blessingistä Faith oli loihtinut esiin suoraselkäisyyden ja velvollisuudentunnon, Jennifer Fosterista lämmön, hänestä itsestään sellaisen kyvykkyyden, että hän pystyi jo ajattelemaan itsestään hyvääkin. Ja niistä ihmisistä, jotka olivat ihmisinä yhtä tyhjän kanssa, tuli lapsen rinnalla entistä tyhjänpäiväisempiä."
Romaani ei sinällään ollut mitenkään erityinen, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin, ja nopealukuinen. Kliseisesti jo takakannessa puhutaan "menneisyyden haamuista", jotka jotenkin ihmeen kautta "saapuvat sotkemaan Blessingissä orastaneen idyllin". Lisäksi jo ihan henkilöissäkin on jokseenkin kuluneita hahmoja, noin yleisesti ottaen, kuten vanha yksinasuva rouva, joka "pitää palvelusväkensä kurissa", ja jolla on etääntynyt suhde omaan tyttäreensä, sekä huonoista oloista tullut huoltomies, jonka lukija voisi odottaa millä tahansa hetkellä repsahtavan, tai muuten epäonnistuvan tekemisissään, ja palaavan takaisin laittomuuksien ja muun "huonon elämän" tielle, mutta joka kuitenkin osoittaa aitoa rakkautta yllättäen elämäänsä saapuneelle pienelle ja avuttomalle vauvalle. Keskinkertaisuudestaan huolimatta romaanilla on koskettavat hienot hetkensä, ainakin tunteellisen äitilukijan kannalta, ja se, joka tämän kirjan lukee, tullee tunnistamaan kyseiset kohdat. Itse sattumoisin luin kyseiset kohdat oma nukkuva taaperoni sylissäni, joten se taisi vielä tuoda lisänsä rivien koskettavuuteen. En erityisesti lähtisi esimerkiksi varaamaan kirjaa kirjastosta, tai välttämättä hankkisi sitä omaan hyllyyn, mutta ihan mukavasti sen parissa muutama kesäpäivä(uniaika) vierähti riipputuolissa istuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti